lauantai 25. tammikuuta 2014

R.i.p. Sooda

Facebook-keskustelujen tarjoaman tuen myötä sain lopetuspäätöksen tehtyä. Vaikka itselle nopea lähtö oli vaikea, ei se silti ollut riittävä syy toisen taivalta pitkittää. Ei vaikka sitä olisi paljon mieluummin nähnyt ne syyt, joiden turvin päätöstä olisi voinut vielä pitkittää.

Sooda oli miun kaunis rumarotta. Ylikuvioitu lemmikkiotus, jonka ei ikinä pitänyt tulla jäädäkseen, mutta joka jäi silti. Jäi koska se vain oli niin symppis tapaus, vaikkei sitä puolta aina niin sulhoilleen ja Janinalle näyttänytkään. Sen verran kuitenkin, että laumassa on nytkin kaksi Soodan tytärtä, Mimosa ja Kismet.


 R.i.p. SoodaSählinki "Sooda"
s. 08.05.2012, k. 25.01.2014


Toinenkin harmistus

Tänään on pidetty rottien puunauspäivää ja laitettu neitejä kuntoon. Muutamien pesut ovat vielä edessä, mutta jo kynsiä leikatessa joutui lopullisesti havahtumaan ikävään tosiasiaan. Elizan vanheminen ei selvästikään ole ainoa syy Lilianin ja Soodan vääntämiseen, sillä nyt myös Soodan yleiskunto on laskenut nopeasti ja paljon. Soodan oireilu alkoi pienellä putputuksella, mutta nyt neiti on sen lisäksi laihtunut lähes luurangoksi. Samaan aikaan väännöt Lilianin kanssa ovat pahentuneet ja Sooda muuttunut muutenkin hieman hermostuneemmaksi. Väkisinkin pistää miettimään, missä kohtaa neiti itse on oireisiinsa havahtunut, vääntö Lilianin kanssa kun on jatkunut jo jonkin aikaa ennen tätä yleiskunnon nopeaa laskua.

Ensimmäinen ajatus kun tajusi kuinka paljon tuota massaa on lähtenyt oli että saatan joutua laittamaan Soodan pois yhtäaikaa Elizan kanssa. Mutta mitä enemmän neitejä on tänään pyöritellyt, sitä vahvemmin on alkanut tuntua siltä, että saatan joutua päästämään Soodasta irti jo ennen Elizaa. Kasvaintaan lukuunottamatta Eliza kun on tällähetkellä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Sooda, ja myös selvästi tyytyväisemmän oloinen elämäänsä. Se ei koe enää tarvetta vääntää asemastaan, ja muu laumakin antaa sen mummoilla rauhassa, toisin kuin Soodan.

Tällähetkellä miettii vain voiko tuota vielä hetken seurailla. Tarjota tuhdimpia ruokia, kotihoitoa putputukseen. Toivoa että kyseessä olisi vain ohimenevä notkahdus. Kuitenkin samalla järjen ääni nostaa päätään. Sooda on kuitenkin jo 1v8kk. Se että Eliza on selvästi vanhempi ei valitettavasti poista sitä tosiasiaa, että rottien keskimääräinen elinikä pyörii siinä 20kk:n kieppeillä. Soodakin on siis jo selvästi vanha, vaikkei sitä Elizan vuoksi olekaan oikein osannut sellaiseksi mieltää, etenkin kun Sooda on jotenkin aina ollut olemukseltaan varsin junnumainen. Silti Soodan kohdalla tämä tuntuu tapahtuvan ihan liian nopeasti. Kun on vasta koittanut totuttautua ajatukseen siitä, ettei Eliza ole enää välttämättä kauaa täällä seuranamme. Niin ei vain jotenkaan osaa oikein orientoitua siihen, että nyt pitäisi sanoa hyvästejä myös toiselle. Silti en tiedä voiko Soodaa enää stressata lisää Lolan paluulla, vai pitäisikö hyvästit sanoa jo sitä ennen. Tai tiedänhän minä, mutta silti sitä ei koe olevansa valmis tekemään päätöstä. Vaikka tavallaan sen on jo tehnyt; sitä vain toivoo että löytäisi pätevän syyn sen peruuttamiseen. 


tiistai 21. tammikuuta 2014

Häkin pehmoedition ja kurja kasvain

Mimosa tutkii Laiskuria
Nyt on likkojen linna viimein taas puunattuna. Tälläkertaa sisustuksessa mentiin pehmeämmällä linjalla, ja likkojen omat
mustekala ja laiva saivat seurakseen vanhan pehmokoiran. Alkuun minun kyllä piti vielä tuota Laiskuri-koiraa paikkailla, mutta sen tarkempi tutkailu osoitti sen saaneen jo turhankin monia haavereita siskon koiran pentuaikaisissa leikeissä ja muissa touhuissa. Reikiä oli niin kuonossa, korvissa kuin muuallakin jo enemmän mihin sormet riittäisivät laskea. Niinpä se pääsi nyt viimeiseen käyttöönsä likkojen patjana ja tutkittavana. Saman tuomion sai myös punainen hieman vanunut ja reikiintynyt neuleeni, joka on jo viimeiset pari vuotta ollut vain kotikäytössä. Lempparivaatteista on aina haikeaa luopua, mutta ehkä siitä on vielä likoille iloa näin talvipakkasilla - vaikkakin onneksi meidän asunto on pakkasista huolimatta mukavan lämmin.

Rottahäkkiä siivotessa ja neitejä sylitellessä tuli huomattua myös Elizalle ilmestynyt kasvain. Se on kainalossa ja kooltaan noin viinirypäleen luokkaa. Vielä kasvain ei tunnu neitiä häiritsevän, mutta sen myötä mummuska on nyt entistä tiiviimmässä tarkkailussa. Neidillä on nyt kuitenkin sen verran ikää, että jos kasvain lähtee tuosta kasvamaan, päästetään neiti paremmille juustomaille. Nyt kuitenkin vielä hetki toivotaan, että kasvain ei olisi nopeasti kasvavaa sorttia, ja että mummuska saataisiin pitää täällä vielä hetken. Muuten kun mummuska on vielä erittäin hyvässä kunnossa ikäisekseen.

Häkkiä siivotessa tuli samalla myös kuvailua hieman rottuskoita, mutta edustuskuvia niistä ei juuri tullut. Osittain kuvien laadun takia, osittain siksi että neideistä muutamakin on selvästi pesun tarpeessa ennen edustuskuvien ottoa. Lilian kun on taas kauniin vaaleanpunaisen ja keltaisen kirjava, ja pari neideistä on onnistunut sotkemaan häntänsä täysin. Eli seuraavana on tiedossa rottien puunauspäivää heti kun tälläviikolla ehtii.

Likkojen linnan pehmoedition

Mummuska
Mimosa ja Mummuska
Mummuska
Kismet hyyyvin edustavana

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Rottakeksipäivä

Raaka-ainepusseja
Ennen marraskuista reissua meillä oli keittiössä pieni riisihäröongelma. Sen myötä pakastimeen tuli suljettua iso pussillinen ihmiskäytöstä poistettuja elintarvikkeita, joita ei kuitenkaan raaskinut kokonaankaan hävittää. Joukossa oli niin iso joukko erilaisia siemeniä, kuten seesamin-, pinjan- ja kurpitsan siemeniä, kuin sekalaisia pähkinöitä, kookoshiutaleita ja erilaisia muroja. Pakastimessa pussi on odottanut paitsi mahdollisten salamatkustajien kuolemaa, myös sitä että minulla on aikaa leipoa ne kekseiksi rotille. Perjantaina meillä oli vuorossa pakastimen siivous ja inventointi, jonka myötä päädyin ottamaan keksit tämän päivän projektiksi.

Kun seokseen lisättiin vielä jauhoja ja tuoreainekset (pari kananmunaa, öljyä ja vettä, toiseen erään myös hunajaa muistettuani sitä olevan kaapissa) taikinaa tuli sitten reilumpi satsi. Yleiskoneen kulhokin tuli niin täyteen, että taikina oli lopulta sekoitettava kahdessa erässä ettei se olisi tullut kulhosta yli. Taikina tuli jätettyä melko paksuksi, niin etteivät keksitkään sitten niin paljoa uunissa leviäisi - ja että ne saisi kohtuullisella määrällä pellillisiä myös paistetuksi.
Taikina muodostuu
Alkuun mietin että noista olisi kikkaillut helposti ripustettavia reikäkeksejä, mutta päädyin sitten kuitenkin ruokalusikan kokoisiin useamman sentin paksuisiin kiviin. Tai se olisi ainakin toiveissa, että nuo jäähtyessään tuossa kunnolla kovettuisivat mahdollisimman koviksi niin että hampaatkin saisivat paremmin työtä.

Nyt viimeinen keksisatsi on vielä uunissa ja kaksi aiempaa pellillistä jäähtymässä. Rottamukset joutuvat siis vielä hetken odottelemaan omia maistiaisiaan. Uunissa noita tuli pidettyä sen aikaa että saivat sopivasti väriä, mihin noilla keoilla meni parisenkymmentäminuuttia per pellillinen uunin ollessa kahdessasadassa asteessa. Olisi meillä tuossa uunissa kyllä kiertolilmaominaisuuskin ja sen myötä mahdollisuus paistaa useita pellillisiä yhtäaikaa, mutta jotenkaan sitä ei ole oppinut vieläkään kunnolla käyttämään - ja meneehän tämä koti-iltana näinkin, kun on aikaa pellejä vaihdella.

Kekoja pellille
Valmiita keksejä

perjantai 17. tammikuuta 2014

Varustepäivitystä

Tavararaivaus on jatkunut asunnossa jo reilun vuoden, ja se otti tänään taas uutta spurttia sorruttuani juhlistamaan uutta työsopimusta "pienellä" heräteostoksella. Tämän kuun budjetin hieman ylityttyä päädyinkin kyseenalaistamaan myös vintillä lojuvan kolmannen CritterNationin. Nyt kun on kuitenkin vakaasti päätetty, ettei tänä vuonna tule uusia eläimiä ja että jatkossakin pyritään pysymään yhdessä pienehkössä laumassa. Niin niihin suunnitelmiin nähden tuo häkki on yksinkertaisesti turha, vaikka häkkiaddiktina pystyykin keksimään miljardi isompaa ja pienempää poikkeustilannetta, joissa kyseiselle häkille voisi olla käyttöä. Niitä vain koetetaan nyt pyrkiä aktiivisesti välttämään - niitä poikkeustilanteita joissa eläinmäärä äkillisesti ja arvaamatta tilapäisesti kasvaisi. Ja jos tilanteita pyritään välttämään, niin niihin tietoinen varautuminen olisi melko turhaa ja tarpeetonta. Niinpä häkki todenteolla on turha, eikä muutu siitä sen tarpeellisemmaksi vaikka olisinkin kovin tottunut varautumaan häkeillä kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin. Etenkin nyt kun vakipaikan myötä uusikin häkki olisi varmasti akuutin kriisin sattuessa hankittavissa, kun se on onnistunut aina tarvittaessa opiskeluaikanakin (silloin tosin välillä loppukuukausi makarooneja syöden).

Niinpä Critteri lähti töiden jälkeen facebookiin myyntiin, eikä se sielä ehtinytkään kauaa olla kun Janina sen jo bongasi. Nyt sitten enää sumplitaankin koska häkki siirtyy uuteen osoitteeseen. Ihan keskivertolemmikinomistajan häkkimäärässä ei meillä kuitenkaan näiden kauppojenkaan jälkeen olla - jäähän tuonne vielä kaksi mammailuboksina palvellutta Ferplast Kiosta ja kaksi poikashäkkiä, ja isänkin luona on vielä se yksi Fop Lagos... Mutta kyllä jotain vara-asumuksia saa vielä jäädäkin, josko sitten tulevaisuudessa ottaisi tänne taas täällä mammailevia sijoitustyttöjäkin, eivätkä hoidokitkaan nyt kuitenkaan poissuljettuja ole.

Häkkejä on vain tullut hamstrattua niin kauan, että on kyllä vähän outo olo kun ei yhtäkkiä olekaan yhtään isoa häkkiä varalla. Siis sellaista häkkiä joka yksinään ja sellaisenaan riittäisi suoraan vakiasumukseksi jollekin. Ehkä tämäkin on kuitenkin osaltaan tilan vapauttamista näille nykyisille, kun siivotaan potentiaalisia uusia lemmikkejä nurkista pois. Jos jossain kohtaa pääsisi vielä paremmin kiinni siitä tunteesta, että näiden kanssa mennään nyt, eikä muita ole vielä tarvetta miettiä - vaikka kyllä sitä silti aina vähän miettii. Katsoo muuttuuko tilanne sen suhteen mihinkään kun vuosi tästä etenee.   

torstai 16. tammikuuta 2014

Rottalan kuulumisia

Viime viikkoina rottalassa ei ole tapahtunut arkea ihmeempää. Eliza porskuttaa kuvioissa edelleen, eikä sen kunnossa ole ihmissilmään tapahtunut muutosta. Soodan ja Lilianin levottomuus on kuitenkin selvästi lisääntynyt, ja likkahäkissä on käyty nyt lähes jokailtaista pientä painia. Täytyy katsoa miten arvojärjestysselvittelyille käy sitten kun Lola liittyy seuraan. Saija kun on alkanut nyt tulla tytön kanssa siihen tulokseen, ettei välttämättä teetäkään sillä toista poikuetta, jolloin tyttö palaisi lähiaikoina kotiin. Lola kun on ehkä porukan nuorin, mutta silti selvästi aikuinen ja aikuisen mitoissa - etenkin nyt poikueen jälkeen. Silti ei kyllä yhtään tunnu siltä, että neiti on jo seitsenkuinen ja porukan seuraavat Mimosa ja Kismet jo 9kk... Mihin nekin kuukaudet ovat taas menneet. Niin se kuitenkin on ellen laskenut ihan omia eilen näyttelyilmoja laatiessa. Siitä urakasta selvisi kuitenkin nopeasti päädyttyäni lopulta siihen ettei meiltä lähde Porvooseen muita kuin Mimosa ja Lola. Katsoo jos sitä myöhemmin tänä vuonna uskaltaisi muiden kanssa petteilemäänkin, kun ulkomuotoluokanosallistujat ovat vähissä ;D



Laatikkorottia
Edellisestä häkin siivouksestakin unohdin kokonaan kuvia laittaa, joten nekin tulevat nyt tässä samassa, vaikka aika basic-sisustuksella mentiinkin. Tapsan Playstation 3 -laatikko saatiin sentään häkkiin hävittää, vaikka tähän asti se on pitänyt säilyttää mahdollisten muuttojen varalta, vaikka muuttaahan pleikkari ilman omaa laatikkoaan siinä missä muukin kodin tekniikka. Saatuani Tapsan tästä vakuutettua muuttui laatikko sisäpahveineen kolmikammioiseksi puuhataloksi likoille, ja olikin sellaisena neideille kovin mieleen. Tietenkin tämän talon ihanuuteen saattoi vaikuttaa myös suljettuun "kellariin" jemmatut kuivakalat ja pähkinät, joihin käsiksi päästääkseen neitien oli murrettava yksi paksu välipahvi. Nyt häkki tosin alkaa olla jo uuden siivouksen tarpeessa, eli toivotavasti viikonlopun aikana viimeistään tulee hieman tuoreempaakin
häkkipostausta :)

Tuoreista puhuen sillä rintamalla likat ovat päässeet tutustumaan uuteen tuttavuuteen; smoothieihin ja niiden aineksiin (painotus jälkimmäisillä). Tapsan kanssa on otettu smoothieiden teko uudeksi iltapalarutiiniksi, ja samalla kun aineksia nostelee tehosekoittimeen, riittää marjoista, hedelmistä ja jugurteista osansa myös rottamuksille ja Miikkikselle. Miikkis pääsee monesti myös putsaamaan lasit, silloin kun on maltettu pysyä terveellisellä linjalla ilman lisämakeutuksia ja muita höttöjä. Nykyään siinä onnistutaan yhä useammin - aiemmin mentiin enemmän hyvin jäätelöisellä pirtelölinjalla.

Pää peiton alla päikkäreillä
Mihailille on tosin juonittu myös ihan omaa päänmenoa - sille varattiin tänään kastraatioaika. Pojasta on tullut nyt sukukypsä ja sen myötä se on alkanut merkkailla ympäri asuntoa. Nyt sitten koitetaankin, pääsisikö operaation jälkeen vähemmällä luuttuamisella, vaikkeivat nuo merkkitipat mitään isoja olekaan. Meillä kun ei kuitenkaan ole Tapsan kanssa haaveissa skunkkipentuetta kasvattaa, vaikka toinen skunkki välillä harkinnassa onkin, niin silläkään kastraatio ei suunnitelmia sotke. Leikkauspäivän aamu voi tosin olla pojalle kova paikka, kun sinä käskettiin jättää aamupala antamatta.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Yhdistystouhuilua

Nyt sekin on sitten startattu, yhdistysvuosi 2014. Toissapäivänä eli lauantaina kun kokoonnuttiin Lounais-Suomen kesyrotta- ja gerbiiliyhdistyksen uuden hallituksen järjestäytymiskokoukseen Auranlaakson ABC:lle. Tai uuden ja uuden, kun syyskokouksessa jatkajiksi valikoitui sama vanha kööri, kun uusia ja innokkaita ei ollut syyskokouksessa paikalle eksynyt. Ehkä sitten tänävuonna? ;) Itsellä meinasi tosin käydä heti ennen kokousta jo pieni moka, ja olin merkinnyt itselleni kalenteriin väärän alkamisajan. Sekä vanha että uusi aika sovittiin samalta istumalta pikkujoulujen yhteydessä, mutta jotenkin itselle oli silti jäänyt ylös vain tuo väärä, vaikka sitä onkin sihteerin hommissa yleensä ollut varsin taitava poimimaan runsaan ja rönsyilevän keskustelun lomasta ilmaan heitetyt päivämäärät, ajat ja muut ydinkohdat. Onneksi asia tuli kuitenkin ilmi jo pari päivää ennen kokousta Saijan kanssa jutellessa, niin olin minäkin sitten ajoissa Lemmikkiasemalla jossa treffasin Saijan. Treffipaikka oli kyllä sikäli petollisesti valittu, että siinä odotellessa ehdin sitten tyhjentää tiliäni valikoimalla muutamia nameja rottamuksille ja Mihailille, ja tarttuipa Mihaililla mukaan myös Nina Otterssonin puinen Domino -pulmapeli (seuraavana hankintalistalla ollut Tornado kun oli liikkeestä loppu).

Järjestäytymiskokous saatiin vedettyä läpi sutjakkaasti, eikä vastuualuejakoon tullut lopulta suuria muutoksia. Itsekin jatkan edelleen myös jäsensihteerin hommissa, eli se pysyy samana kuin viimevuonna. Järjestäytymiskokouksen jälkeen pidettiin vielä vuoden ensimmäinen hallituksenkokous, jonka yhteydessä päivitettiin myös ajantasaiset tiedot yhdistyksen kotisivuille. Siinä saatiinkiin menemään vähän enemmän aikaa, kun sivupäivityksien ohella keskusteltiin muunmuassa syyskokouksessakin puhutusta lehtiasiasta. Suurimpana muutoksena viime vuoteen yhdistyksen jäsenlehti Rapina alkaakin ilmestyä nyt sähköisenä. Tätä muutosta itse odottaa vähän jännityksellä. Toisaalta sitä on lukemisen suhteen varsin vanhanaikainen, ja vaikka pidänkin blogeista, luen muuten mieluiten kaiken mahdollisen paperisena. Kuitenkin uusi formaatti mahdollistaa muunmuassa sen, että kaikki lehteen tulevat kuvat tulevat värikuvina. Eli esimerkiksi muunnosesittelyissä kuvista myös oikeasti näkee miltä muunnoksen pitäisi näyttää. Yksi muutoksen syistä on kuitenkin harmillisempi, ja se on lehden krooninen materiaalipula - paperilehti kun on sidottu tiettyyn sivumäärään toisin kuin sähköinen julkaisu. Tässä suhteessa itsekin kun on ollut taas vähän laiska viimeaikoina; kun aikaa kirjoittamiseen on itsellä rajatusti, sen pyrkii jotenkin automaattisesti jakamaan ensisijaisesti omien blogien kesken, vaikkei yhden jutun tai artikkelin kirjoittamiseen neljä kertaa vuodessa menisikään juuri aikaa. Ehkä sitä tänä vuonna saa tsempattua, ja toivottavasti joku muukin jäsenistöstä innostuisi :)

Asioiden puinnin ohella kokouksen parhaaseen antiin kuuluu kuitenkin omalla mittapuulla aina ihmisten näkeminen. Tietenkinhän sitä voisi kutsua joskus muita tänne ihan muutenvainkin iltaa istumaan ja vaikka jotain rottamaista leffaa katsomaan, mutta jotenkin se aina vain jää (mikäli jollain on tähän kiinnostusta, itsensäkin saa kutsua, eikä tarvitse jäädä odottamaan että mie saan aikaiseksi ;)). Niin kokoukset tarjoavat sitten näyttelyiden ohella yhden sosiaalisuuden väylän. Tulee siinä samalla vähän kuultua, miten kenenkin rottalassa menee ja mitä suunnitelmia kenelläkin on, sekä hyvässä että pahassa ;) Nytkin Saija on alkanut miettiä Lolalle toista poikuetta, eli tämän kuun kuluessa katsotaan, palaako miun punasilmäotukseni tänne poikueiden välissä lepäilemään vai viettääkö se sen ajan Saijan hoivissa tyttäriensä kanssa ja palaa vasta toisen poikueen jälkeen. Tällähetkellä kun ei oikein itsekään tiedä kumpi vaihtoehto olisi itselle mieluumpi - Lolaa kun olisi toki mukava pitkästä aikaa nähdä, mutta Lilianin ja Soodan myötä laumassa on pientä jännitettä, jonka vuoksi tuollainen lyhyempi vierailu ei välttämättä ihan täysin kitkattomasti menisi.

Eläinten kasvatuksesta

Tassujen tahdissa -blogissa Manta on aloittanut kampanjan pimeää frettienkasvatusta vastaan. Kampanjakuvassa hän käy tiivistetysti läpi yleisimpiä frettien pimeään eli kasvattajanimettömään kasvatukseen liittyviä ongelmia, joita ovat mm. sairauksia kantavien riskivärien käyttö kasvatuksessa. Vaikka oma blogi ei olekaan frettiaiheinen, on tämä mielestäni hyvä muistutus siitä, että lemmikkiä harkitessa on aina syytä perehtyä paitsi lajin hoito-ohjeisiin, myös lajin kasvatustilanteeseen siinä maassa josta eläintä on hankkimassa. Eri lajien kohdalla kun on vaihtelua muunmuassa siinä, missä kohtaa kasvatustyötä kasvattajanimi on tapana hakea. Siinä missä rotilla ja monilla jyrsijöillä kasvatuksen aloittaminen ilman kasvattajanimeä on paitsi tavallista myös välttämätöntä, koska kasvattajanimi myönnetään vasta olemassa olevalle kasvatukselle, on lajeja joilla kasvattajanimi tavataan hakea jo hyvissä ajoin ennen ensimmäistä pentuetta. Fretit kuuluvat tähän jälkimmäiseen ryhmään, miksi frettipuolella kasvattajanimettöminä syntyneet poikueet aiheuttavat enemmän ihmettelyä siitä, onko kasvattajan eläimissä tai oloissa jotain vikaa, vai miksi kasvattaja on jättänyt nimen hakematta.

Toki kaikilla lajeilla kasvattajanimellinen kasvattaja on usein se varmin vaihtoehto poikasia hankittaessa. Etenkin jos on uusi harrastaja eikä vielä tunne harrastusporukoita, voi olla vaikeampi poimia kasvattajanimettömien joukosta ne aidosti vastuulliset ja tietotaidoiltaan siinä pisteessä olevat kasvattajat, joilla kasvattajanimen hakeminen on jo puitteiden puolesta täysin mahdollista (lajeilla, joilla nimi haetaan olemassa olevalle kasvatukselle). Etenkin rottapuolella jälkimmäisiäkin kyllä löytyy, ja heidän joukostaan saadaan toivottavasti ja todennäköisesti useita uusia kasvattajanimellisiä kasvattajia lähivuosien kuluessa. Kasvattajanimellisillä kasvattajilla on kuitenkin takanaan lajiyhdistys, sillä virallista kasvattajanimeä ei ole mahdollista saada ilman sen puoltoa. Niinpä jokaisen virallisen kasvattajan on täytettävä yhdistyksen asettamat kasvattajanimisäännöt. Jyrsijöillä ja kaneilla tämä tarkoittaa paitsi Suomen kani- ja jyrsijäliiton säätämiä yleisiä kasvattajanimisääntöjä, että sen alaisuuteen kuuluvien lajiyhdistysten asettamia lajikohtaisia sääntöjä. Rotilla näitä lajikohtaisia lisiä ovat muunmuassa vaatimus kasvattajakurssin hyväksytystä suorittamisesta sekä vaatimus rekisteröidä (ja siten näyttelyttää ulkomuotoluokassa) vähintään viisi omaa kasvattiaan joka vuosi. Näistä vaatimuksista jälkimmäinen on merkityksellinen myös niille, jotka ovat hankkimassa itselleen vain lemmikkiä; sillä pyritään osaltaan varmistamaan, että kasvatus pyrkii osaltaan kohti standardinmukaisia, terverakenteisia eläimiä. Tämän myötä rotilla ei ole mahdollista saada virallista kasvattajanimeä esimerkiksi nakuille, tai muille muunnoksille joiden terveys on kyseenalainen tai siitä ei ole vielä riittävästi tietoa ja joita ei ole hyväksytty standardiin.

Mitä paremmin itse on perehtynyt aikomaansa lajiin, sen paremmin pystyy toki itsekin päättelemään kasvattajan tasoa hänen puheistaan ja niistä oloista joissa hän pitää kasvatuseläimiään. Jos tietää itse mitä hankitun eläimen tulisi syödä, missä iässä se luovutusvalmis ja mitä pennun/poikasen mukana yleensä tulee, sen helpommin sitä itse yleensä huomaa kasvattajassa ja hänen valmiuksissaan olevat mahdolliset puutteet - tai vastaavasti hänen ansionsa. Meillekin on tullut useita rottia ja muita eläimiä niin kasvattajanimillisiltä kuin kasvattajanimettömiltäkin henkilöiltä. Sekä täysin tietoisista ja huolella suunnitelluista yhdistelmistä että satunnaiselle harrastajalle eläinkauppaeläimille syntyneistä vahinkopoikasista. Kokemuksesta voin siis sanoa, että aivan mahtavia ja ihania lemmikeitä voi saada elämäänsä hyvin montaa kautta. Kuitenkaan en voi kieltää saaneeni älyttömän paljon tukea, vinkkejä ja apua useammalta pätevältä ja eläinharrastukseensa oikeasti perehtyneeltä kasvattajalta, ja siitä tuesta toivoisin jokaisen aloittelevan harrastajan pääsevän osaltaan nauttimaan. Siinä kohtaa kun joku kriisi tai sairastapaus oikeasti iskee, on enemmän kuin lohdullista kun on joku jolle soittaa, ja joka osaa ohjata eteenpäin jos tilanne on itselle ennennäkemätön - etenkin kun rottien ja muiden eksoottisiin lukeutuvien eläinten kohdalla ei voi aina luottaa siihen, että se lähin eläinlääkäri on kyseisen kaltaista otusta koskaan edes nähnyt.

Kaikkein tärkeimpänä pitäisin kuitenkin sitä, että hankkiessa lemmikkiä jokainen miettisi millaista toimintaa on osaltaan tukemassa. Että vaikka olisi hankkimassa ihan vain lemmikkiä, eikä niillä papereilla, väreillä, titteleillä ja muilla olisi mitään merkitystä, ei tuettaisi ainakaan tukkukasvatusta ja pentutehtaita. Niitä muitakin vaihtoehtoja on paljon, eikä aloittajankaan kannata pelätä kasvattajan esittämiä kysymyksiä - niillä pyritään vain varmistamaan, että ostajaehdokas on eläimen tuloon oikeasti valmis ja kartoittamaan onko vielä jotain jota ostajaehdokkaan olisi hyvä tietää ennen eläimentuloa - sekä eläimen itsensä, että ostajaehdokkaan tähden. Niin toimii myös jokainen vastuuntuntoinen eläinkauppa, ja sellaisesta jonka myyjä ei ole myymistään eläimistä edes kiinnostunut, ei eläimen hankintaa kannata edes harkita vaikka se olisi vaihtoehtona kuinka lähin ja helpoin hyvänsä - hätiköinti ja taustojen selvitämättömyys kun voi eläinasioissa monesti kostautua, ja itselle sattunut aggressiivinen, sairas tai vain täysin sopimaton lemmikki viedä äkkiä ilon koko odotetusta eläinharrastuksesta.


perjantai 3. tammikuuta 2014

Laumakoko pienenee

Usva on ollut nyt Janinan luona mammailemassa, ja neidin paluu sovittiin huomiseksi. Siinä paluu järjestelyistä viestitettäessä Janina meni kuitenkin mainitsemaan että hänen tulee neitiä kyllä vähän ikävä. Kauniinahan Janina on pitänyt Usvaa aina, mutta nyt meidän reissun ja neidin mammaloman aikana hän oli ehtinyt tykästynyt myös tytön luonteeseen. Hetken viestiä katseltuani päädyin kysymään haluaisiko Janina tytön omaksi. Sooda kun ei sitten lähtenytkään eläkekotiin, on oma lauma yhä vähän ylärajalla siihen nähden mihin kokee resurssiensa tällä hetkellä parhaiten riittävän. Tietenkään Usvan lähtö ei auta Lilianin ja Soodan väleihin, mutta ajankäyttöön ja lauman vahtimiseen kyllä. Janinaltakin vastaus tuli nopeasti; hän saattaisi haluta neidille vielä toisen poikueen joskus, ja sen lisäksi se sopisi luonteensa puolesta loistavasti nyt poikasista koottavan uuden lauman johtajaksi. Hänellä olisi siis rottalassaan Usvalle hyvä sija olemassa, mutta oli ajatellut etten kumminkaan raaski neidistä luopua. Sen jälkeen se oli sitten päätetty; Usva jää Janinalle ja nyt meillä odotetaan kotiin enää Lolaa.

Olo on hieman haikea, mutta minun on silti myönnettävä etteivät rotat ole olleet nyt (vieläkään) niin hyvällä huomiolla kun ne voisivat olla (eli samassa morkkiksessa junnataan yhä). Minulla on niin monta mahtavaa persoonaa tuossakin, jotka ansaitsivat enemmän huomiota ja palluttelua, ja joiden kanssa minun pitäisi nyt oikeasti tsempata, muidenkin kuin minun lempparimummuskan. Ne kun eivät kuitenkaan pysty häkistä käsin osallistumaan samalla tavoin itse touhuihin kuin Miikkis, vaan ne on oikeasti opittava taas itse ottamaan mukaan - muutenkin kuin kuskaamalla niille nameja keittiöstä. Tällä hetkellä viime postauksessa mainittu päätös pitäytyä hankkimasta laumanlisää tänä vuonna tuntuukin hyvin paikallaan olevalta; tuntuu että oma rottaharrastus vain on nyt sellaisessa kohdassa että sitä tarvitsee rauhoittua hetkeksi miettimään mihin tässä ollaan menossa. Ja että sen miettimisen haluaa tehdä mahdollisimman rauhassa ilman jatkuvia muutoksia. Ehkä ystävätkin ehtivät siinä samalla taas oppia noiden laumalaisten nimet. Viimeiset pari vuotta lauman muutokset kun ovat olleet niin jatkuvia, ettei kukaan ystävistä muista enää edes yksittäisten rottien nimiä, vaikka vielä blogin alkuaikoina jokainen lähimmistä muisti nimeltä kaikki. Sen jälkeen touhu tuntuukin jotenkin vaivihkaa lipsuneen lemmikin pidosta enemmän harrastukseksi. Vaikka rotilla on toki edelleen kaikki puitteet kunnossa, jotenkin sitä kokee itse menettäneensä tässä muutoksessa. Eli kai tämä vuosi on yritys ottaa askeleita taaksepäin.


Eipä sillä että sitä olisi harrastustouhujakaan tässä jättämässä - se lemmikkipainotus olisi vain kovin hakusessa taas takaisin. Että homma lähtisi taas pyörimään lemmikkien ympärillä, eivätkä ne olisi niin vahvasti vain osa sitä harrastusta, niin että laumanlisäystä ajattelee välillä uusina näyttelykavereina ja tulevina sijoituspoikueina eikä vain lemmikkeinä. Kirjoitettuna ajatusta on taas jostain syystä vaikea saada jäsentymään, mutta ehken ole ainoa, josta joskus tuntuu siltä että vaikka mikään ei ole vialla, jonkin saattaisi haluta olevan vähän toisella tavalla. Ehkä tämän vuoden jälkeen se toinen tapa on selkeämpänä mielessä (ellei sitten huomaa sittenkin kaipaavansa jotain siitä isommasta laumasta - katsotaan mihin tämä risteys lopulta johtaa).