Vierailevia tähtiä

Perjantaina olen karkaamassa Tampereen seudulle mökkeilemään ja muuttoavuksi. Saija kävi sitten tuomassa minulle matkaseuraksi pari nuorta miestä, bessp veljekset. Tapsa tosin ehti jo olla vähän kateellinen näistä seuralaisista, hän kun ehtii matkaan vasta myöhemmällä bussilla luennoista johtuen. Niin minä menen sitten keskenäni herrojen kanssa edeltä. Marin kanssakin kun ehdittiin jo sopia, että hän tulee perjantaina heti aamupäivästä poikia hakemaan.

Perjantaiseen lähtöön asti pojat saavat majailla olohuoneessa yhdessä poikashäkeistä. Innostuin väsäämään pojille häkkiin vähän ison riipparin, joka ulottuukin sitten häkin päästä päähän. Poikia tämä häkin kaksikerroksisuus ei tunnu haittaavan, vaan pojat viipottavat uteliaasti vuoroin riippumaton alla ja päällä. Suloiset vintiöt.

Poikien lähdön jälkeen olohuone siirtyy tosin taas rottavapaaksi vyöhykeeksi ennenkuin totun liikaa rottamuksiin rottalan ulkopuolella. Rottien huomioimisen kannalta olohuone kun on hyvin kätevä paikka häkille, kun eläimet ovat enemmän tapahtumien keskiössä. Pidempiaikaisemman majoituksen kohdalla olohuoneen ongelmaksi muodostuisi kuitenkin jaloittelemaan päästäminen, koska johtojen keskellä se ei voisi tapahtua häkistä suoraan (se nähtiin jo viime asunnossa miten siinä käy...). Tällaisissa lyhyemmissä pätkissä se ei ole este, kun vieraita rottia en muutenkaan päästä yhtä paljoa muualle kuin sohvalle ja syliin, jossa valvonta on helpompaa. Silti olen taas vähän haaveillut likkahäkistä olkkarissa...

Helppoa aktivointia

Namitikku

Olen varmaan ennenkin hehkuttanut namitikun kätevyyttä rottien aktivoinnissa, mutta teen sen taas. Kyse on siis niinkin yksinkertaisesta virikkeestä kuin n. 12cm pituisesta metallitikusta, jonka saa ripustettua kaltereihin ja johon on mahdollista laittaa roikkumaan esimerkiksi hedelmiä, reiällisiä koirankeksejä, Frolic-nappuloita yms. Tänään tikut otettiin taas käyttöön Froliceilla, kun Vapaa Valinnassa oli tarjouksena kolme pussia kympillä. Rottamukset ovat meillä hyvin tykästyneitä kyseiseen ruokaan, ja nappulan muoto keskellä olevine reikineen tekee nappulat helpoiksi pujottaa ja kiinnittää eri tavoin rottia aktivoidessa.

Pojille sorruin laittamaan tikun ehkä vähän liiankin helppoon paikkaan, kun pojat keksivät hyvin nopeaan miten saivat vedettyä katossa roikkuvan tikun lähemmäksi tasoa. Tyttöjen tikun luokse pääseminen vaatii puolestaan enemmän akropatiaa, ja muita kuin yhtä kautta namien saaminen vaikeutuu koko ajan namipinon huvetessa alaspäin. Niinpä likkahäkissä siirryttiin nopeasti rosvosektoriin: heti kun joku tytöistä onnistui, puolet lopetti hetkeksi yrittämisen ja siirtyi sen sijaan jahtaamaan hyväonnista saadakseen takavarikoitua namin parempaan talteen. Melko äkkiä likat oppivatkin heti namin saatuaan lähtemään mahdollisimman äkkiä mahdollisimman pieneen koloon mahdollisimman kauas, sen sijaan että olisivat ahneuksissaan jääneet samantien yrittämään mahdollisimman monen namin irroittamista kerralla. Tyttöjen osalta leikki jatkuukin yhä likkojen yrittäessä yhä uusia reittejä päästäkseen mahdollisimman lähelle tikkua kyllin tukavasti saadakseen siitä hyvän otteen.

Flaksi tavoittelee poikien viimeistä namia

Mutta Pamaus onnistuu viemään potin hetkeä myöhemmin

Myös Himohamsterien rottajakso tuli katsottua loppuun asti. Itseni hieman yllätti se, kuinka rottaongelma päädyttiin ratkaisemaan: paikalle järjestettiin joukko eläinsuojeluihmisiä ja rescueiden parissa työskenteleviä, joiden tehtävänä oli pyydystää rotat asunnosta. Asunnosta pyydystettiin kaikkiaan pari tuhatta eläintä, jotka toimitettiin eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen eläinhoitolaan, joissa ne majoitettiin matkan aikaisista muovisista kuljetuslaatikoista lukuisiin häkkeihin. Kaikille rotille joiden kunto sen salli lähdettiin etsimään uusia hyviä lemmikkikoteja. Kissojen ja koirien kanssa tätä osaa pitää itsestään selvänä, mutta silti rottaharrastajanakin oli outoa huomata, että jotkut oikeasti lähtevät rottienkin kohdalla aidosti mukaan noin massiiviseen rescueoperaatioon. Suomessa moiseen ei osaisi kuvitella olevan edes resursseja, jos välttämättä edes kiinnostusta kaikilla - rottiin lemmikkinä suhtaudutaan edelleen paljon negatiivisemmin ja väheksyvämmin kuin moniin muihin. Tätä samaa tosin on varmasti kaikkialla: jakson rottahamstraajakin totesi saaneensa paljon oudoksuvia kommentteja lajivalinnastaan rottiin perehtymättömiltä ihmisiltä. Kyseiselle miehelle rotat kun olivat selvästi rakkaita, vaikka tilanne oli päässyt karkaamaan täysin käsistä; asunnon huonekaluistakin oli jäljellä enää jyrsityt rungot rottien kiskottua kaiken pesämateriaaliksi kelpaavan omiin pesiinsä.

Rottien alkuperäinen omistaja sai valita rotista yhden, jonka hän sai pitää muiden lähtiessä. Parituhatpäisen lauman seastakin hän löysi oman nimetyn suosikkinsa, joka hänen luokseen lopulta sitten jäi - tällä kertaa omaan häkkiin majoitettuna. Aiemmilla rotillakin oli toki häkki ollut, mutta rottien jyrsittyä itsensä ulos siitä mies oli vain jättänyt ne elämään ja lisääntymään vapaasti koko asunnossa. Vielä parittuhatpäisen lauman kanssakin mies listasi rottien hyviin puoliin kuuluvan niin persoonallisuuden kuin sosiaalisuuden - esimerkiksi hänen istuessaan lattialla, rotat tulivat oma aloitteisesti kiipeämään hänen syliinsä siinä missä muutkin kesyrotat.

Vaikka jakson tilanne oli monelta osin kauhea ottaen huomioon asunnon kunto ja ison rottalauman välien selvittelyistä aiheutuneet vammat osilla rotilla, on jakso mielestäni mielenkiintoinen esimerkiksi myös rottien sopeutuvaisuudesta. Puolivillinä asunnossa eläneestä kesyrotastakin voi vielä saada hyvän lemmikin. Jakso myös osaltaan havainnollisti hyvin rottien lisääntymistahtia: kuolleisuus huomioon ottaenkin kolme eläintä voi vapaasti lisääntyessään muodostaa suotuisissa olosuhteissa (=suojaa, vettä ja ruokaa) parituhatpäisen populaation parissa vuodessa. Ja silti ihmiset välillä ihmettelevät, mitä pahaa uroksen ja naaraan jatkuvasta yhteisasuttamisesta voisi muka seurata, kun poikasetkin ovat kivoja ja kyllä niille nyt kodit löytyvät... Jotenkin kummasti meiltä ei silti koskaan lähde naarasta uroksen häkkitoveriksi tai päinvastoin.

Hoitorottien lähtö ja himohamstrausta

Sokeri, Tikku ja Kaneli

Anna palasi tänään reissustaan ja kävi hakemassa hoitoneidit kotiin. Kaikki neljä neitiä, Kipinä, Tikku, Kaneli ja Sokeri olivat Annan tullessa linnoittautuneita riippumattoihinsa. Hoitorottien häkkiin kun tuli kanssa kierrätettyä osa poistoon menevistä kankaista ja kunnon rottien tapaan neidit ottivat riippumatot heti omikseen. Lauman vanhemmat neidit Kipinä ja Tikku suosivat usein alempaa riipparia, siinä missä junnuskat Kaneli ja Sokeri löytyivät usein ylemmästä. Vanhemmilla neideillä taisi tulla kiipeilyssä vähän kunto vastaan, tai sitten kyse oli puhtaasta mukavuudenhalusta; olihan alempi riippumatto lähempänä ruokakuppia ja juomapulloa, samoin kuin aktiivisimmin käytössä ollutta häkin luukkuakin.

Kipinä

Vielä ennen lähtöään rottaneidit joutuivat kuitenkin kiusattaviksi. Anna kysyi apua neitien kynsien kanssa, joten kipaisin hakemassa kynsisakset rottalasta. Neidit eivät olleet kynsienleikkuun tarpeellisuudesta yhtään niin vakuuttuneita mitä Anna, ja etenkin Tikulla ja junnuilla olisi ollut selvästikin parempaa tekemistä. Sokerikin pyrki kovasti jaloittelureissulle olohuoneeseen, joka olisi ollut paljon pientä boksia mielenkiintoisempi. Lopulta neidit saatiin kyllä taivuteltua niin kynsienleikkuuseen kuin boksiinkin, onneksi, sillä kotona neitejä odotettiin jo kovin. Etenkin lauman toista matamia Kipinää. Eipä sillä, että neidit olisivat olleet kynsien leikkuussa kovin vaikeita tapauksia, normaalin malttamattomia vain mitä paikalla pysymiseen tuli.

Neitien loma-ajanasunto

Nyt iltasella ajattelin itse rentoutua kotona netti-tv:n parissa. Tänään on vuorossa välillä seuraamani sarja Himohamstraajat, ja tällä kertaa jakso liittyy rottiin. Ehdin katsoa jaksosta ensimmäiset kuutisen minuuttia ennen blogin puolelle karkaamista ja alkupätkässä on esitelty jo toinen jakson hamstraajista: mies, jolla majailee asunnossaan vapaana yli tuhat lemmikkikesyrottaa. Populaatio on saanut alkunsa kolmesta karanneesta kesyrotasta, jotka ovat karkaamisensa jälkeen saaneet rauhassa lisääntyä ja alkaa tehdä tuhojaan asunnossa, jossa mies huolehtii lemmikeistään ruokkimalla ja juottamalla ne aamuin illoin. Käytännön syistä omistaja joutuu kuitenkin viettämään yönsä muualla, kun nukkumisesta rottien valtaamassa asunnossa ei tullut enää mitään. Koko jakson nähtyäni saatan päivittää siitä blogiin vielä lisää, sitä odotellessa muutkin kiinnostuneet voivat vaihtaa netti-tv:n puolelle.

Muhku ja Sanaris 1v

Minä olen nykyisellään todella huono muistamaan rottien tarkkoja syntymäaikoja ja siten synttäritkin jäävät yleensä rottalassa juhlimatta. Itsellä muistissa olevat iät kun ovat suunnilleen ikiä (pystyn sanomaan kaikista vuoden ja kuukauden) ja tarkat päivät tulee yleensä tarkistettua vain näyttelyilmoittautumisia tehtäessä. Jotkin tapaukset ovat kuitenkin poikkeuksia; toiset päivämäärät vain jäävät muita paremmin mieleen. Yksi tällainen on tämä päivä; 22.11., Muhkun ja Sanariksen syntymäpäivä. Ehkä päivän mieleen jäämiseen on osaltaan vaikuttanut myös se, että kyseinen poikue on ainoa mistä minulle on jäänyt kotiin kolme rottamusta. Tänään kun juhlittaisiin myös Elisen syntymäpäivää, jos neiti vielä kanssamme olisi.

Mitään kovin kummoisia lahjoja en ole silti rottamuksille hankkinut, vaikka päivän nyt muistinkin. Herkkulautaset ja ekstrasylitykset saavat riittää. Muhku tosin taitaa olla niitäkin enemmän mielissään siitä, että neidit pääsivät tänään takaisin isompaan häkkiin. Pikkuhäkissä Lilian kun oli hyväksytty jo täysin mukaan porukkaan, niin nyt uskaltaa taas paremmin isossakin häkissä katsoa, miten yhteiselo jatkuu isojen alueella.

Synttäreitä enemmän rottalassa tulee näkymään joulu. Vaikka rottamukset jäävätkin Turkuun minun ja Tapsan karatessa Tampereelle, tulee rottamuksillekin varattua jouluksi ekstranameja ja jotain uutta virikettä kummallekin laumalle. Rottamuksille kun on nyt hoitajakin järjestynyt jouluksi, kun onneksi kaikki kaverit eivät karkaa Turusta jouluksi.  

Virtuaalisiivoilua

Ensimmäiset rottani Lilja ja Lemmikki nähdessäni neidit ensikertaa

Nyt alkuviikosta on tullut vihdoinkin siivoiltua myös konetta ja käytyä läpi niin kuva- kuin tekstitiedostoja. Konesiivouksen myötä sain vihdoinkin rottakuvatkin omiin kansioihinsa ja toimitettua Miralle tämän vuoden Lskgy:n pöytäkirjat, nyt kun ne ovat viimein yhdessä kansiossa kaikki. Kaaos oli melkoinen, sillä järjestämättömiä tiedostoja oli päässyt kertymään kamalasti - jotain kertonee että pelkästään roskakoriin tiedostoja päätyi parisen tuhatta.

Capped-kakara Räpsä, eli Ratsian Kannat Kattoon

Vähän vanhempia eläinkuvia järkkäilessä tuli törmättyä myös monen nyt jo edesmenneen rottamuksen kuviin. Etenkin Elisen kuvat pysäyttivät hetkeksi täysin. Tuli niin ikävä sitä pikkuneitiä. Elisessä vain oli jotenkin heti kaikki kohdallaan; sen lisäksi että neiti oli kaunis kuin mikä, oli se myös maailman uteliain ja symppiksin pikkurotta. Pikkurotta joka lähti aivan liian varhain onnistuttuaan ensin puhkaisemaan toisen silmänsä ja alettuaan sitten rohista. Toisesta liian nuorena lähteneestä mainiosta kakarasta Penasta en onnistunut löytämään koneelta yhtään kuvaa.

Kuvia järjestäessä tuli palattua moniin muistoihin. Tähän asti kuvat ovat olleet koneella pitkään niin sekaisin, että niihin on ollut lähes mahdotonta palata. Nyt jokaisella rottamuksella, niin nykyisellä kuin edesmenneellä, on oma kansionsa. Tai melkein kaikilla on - kaikilla niillä joiden kuvat ovat kaaoksesta ja koneiden vaihdoista huolimatta säilyneet tähän päivään. Ensimmäisen laumankin kohdalla löysin kuvia kaikista muista paitsi Sukasta. Sukasta, joka on edelleen ainoa rex rotta jonka olen koskaan omistanut.

Elise

Kuvien läpikäynnin myötä tein päätöksen, että jatkossa pyrin aiempaa aktiivisemmin pitämään kuvat hyvässä järjestyksessä ja varmistamaan että jokaisesta rottamuksesta myös löytyy hyviä kuvia säilytettäväksi. Tokihan muistot säilyvät myös ilman kuvia, mutta silti vanhat kuvat tuntuvat tuovan edesmenneet jossain määrin lähemmäksi kuin kuvaton muistelu. Kuvista kun parhaillaan näkee niin tarkasti toisen ilmeet ja olemuksen.


Olisin lisännyt  tähän postaukseen useampiakin vanhoja kuvia, mutta nyt blogger ilmoittaa minun käyttäneen koko ilmaisen kuvatilani. Lähipäivinä pitänee siis perehtyä siihen, mitä vaihtoehtoja minulla on, että blogiin saisi jatkossakin lisättyä kuvia.

Villirottia jalostukseen

Tänä vuonna on tullut törmättyä jo pariin otteeseen nettimaailman kautta ihmisiin, jotka ovat saaneet käsiinsä villirotan ja kesyrotan jälkeläisiä. Suomessa esiintyvän villirotan ja kesyrotan ollessa samaa lajia ja villirottien hakeutuessa välillä hyvin lähelle asutusta, on mahdollista ymmärtää että tällaisia poikueita pääsee joskus vahingossa syntymään. Itselleni on ollut vaikeampaa ymmärtää se, että monen mielestä tällaiset poikaset ovat välittömästi loistavia jalostuseläimiä. Siinä missä koirapuolella yhä useampi tuntuu heränneen katsomaan terveystulosten ja muidenkin kuin näyttelymeriittien perään, rottapuolella moni tuntuu uskovan yhä vakaasti osien 80-luvun rottakirjojenkin viljelemään mantraan siitä, että jokainen kesyrotta on jalostettu sairastumaan syöpään ja että labrakokeilta säästyneet villirotat elävät onnellisesti vähintään seitsemänvuotiaiksi mikäli onnistuvat välttymään saalistajilta.

Löytyypä osista näistä kasarihelmistä ukaaseja myös sen puolesta kuinka jokainen vastuullinen kasvattaja pyrkii käyttämään omaa linjaa luodessaan myös villirottia eliniän ja terveyden lisäämiseksi. Näitä vastuuntuntoisia kasvattajia on selvästi nyt pitkästä aikaa kytemässä useampia, mutta itse olen edelleen jäärä ja kieltäydyin uskomasta ilman tutkittua tietoa villirottien ylivertaiseen terveyteen ja huimaan eroon eliniässä. Toki sairaat yksilöt karsiutuvat luonnossa paljon nopeampaan pois mitä lemmikkioloissa, mutta kuinka moni tulee miettineeksi esimerkiksi sitä, että nämä lemmikkirotilla pahiten pelätyt möröt myco ja kasvaimet ilmenevät usein vasta vähän vanhemmilla rotilla, jotka ovat luonnossa ehtineet saada kenties useampiakin poikueita.

Valtaosa lemmikkikasvattajista odottaa urosten käytön kohdalla melkein vuoteen ja naaraiden kohdalla lähemmäs puolta vuotta varmistuakseen vanhempien terveydestä ja luonteesta. Villirottien kohdalla lisääntyminen alkaa kun eläimet ovat siihen fyysisesti valmiita: luonnossa rotan selviytymistaktiikka kun on yksinkertaisesti pyrkiä pitämään populaatio kyllin suurena että edes osa siitä selviää jatkamaan sukua. Kun lisääntymissykli on kyllin tiheä ja poikueet isoja, epäsuotuisista olosuhteista huolimattakin yleensä osa poikasista selviää. Joskus määrä riittää korvaamaan laadun, etenkin jos määrä on suuri.

Jos jolla kulla on oikeasti tutkittua tietoa villirottien terveydestä ja eliniästä verrattuna kesyrottiin, luen asiasta enemmän kuin mielelläni. Ilman tutkittua tietoa asiasta on kuitenkin jopa vähän surullista, kuinka ihmiset ovat valmiita vetämään vessasta alas kaiken sen työn, mitä esimerkiksi rottien luonteiden eteen on tehty. Toki terveys ja elinikä ovat myös tärkeitä kriteereitä jalostuksessa ja painaisivat vaakakupissa villi-kesy -risteytyksissä, jos niistä olisi kiistatonta näyttöä. Kuitenkaan mielestäni niitä ei voi asettaa myöskään jalustalle luonteen ylitse.

Villirotat ovat lähtökohtaisesti varauksellisempia ihmistä kohtaan ja ne reagoivat helpommin puremalla jos kokevat tulevansa ahdistetuksi nurkkaan. Ihmisten kanssa kasvava puolivilli rotta toki tottuu jossain määrin käsittelyyn, eikä sitä välttämättä kaikista tilanteista erota kesystä; monikin on raportoinut, kuinka puolivillit menevät kesyjen kanssa samoissa laumoissa ja ovat käsiteltävissä. Silti pari luonneongelmaista kesyäkin omistaneena en lähtökohtaisesti pidä ajatuksesta, että lisätään tietoisesti sellaisten eläinten määrää, joiden luonteesta ei voi mennä takuuseen ja joilla itsensä puolustaminen on paljon herkemmässä kuin satoja sukupolvia vankeudessa kasvatetuilla kesyrotilla. Omalla kohdallani voin nimittäin ainakin suoraan sanoa, että jos minun olisi valittava lemmikikseni sormiapussaileva ja ihmistä kohtaan todella sosiaalinen tapaus joka kuolee kasvaimeen kaksivuotiaana tai ihmistä kohtaan hieman varauksellinen mahdollisesti pelkoaggressiivinen eläin joka elää nelivuotiaaksi, valinta olisi kohdallani harvinaisen helppo. Harvinaisen helppo, vaikka toki sitä toivoisi sen ihanaluonteisen eläimen kanssa niin paljon yhteistä aikaa kuin mahdollista.

Vaikka löytyyhän koiraharrastajistakin niitä, joiden mielestä ei terveystuloksia omaavat ei sillä hetkellä näkyvästi oireilevat eläimet ovat automaattisesti terveempiä kuin terveystutkitut eläimet, joilla terveystutkimuksissa on havaittu jotain pientä häikkää, joka ei kuitenkaan näy päällepäin tai vaikuta eläimen elämään millään tavalla. Näin etenkin, jos toiselta rodulta kyseisten tulosten hankkiminen vaaditaan ja toiselta ei. Pään laittaminen pensaaseen on joskus helppoa: jos jostain ei ole tarkkaa tietoa, sitä ei ole olemassa. Silti en jotenkaan jaksa uskoa siihen, että niiden ihmisten rotat ovat kaikkein sairaimpia, jotka pystyvät kertomaan tarkimmin kaikista mahdollisista suvussa esiintyneistä ongelmista. Sen sijaan uskon niiden henkilöiden pystyvän puuttumaan kyseisiin ongelmiin helpommin kuin niiden, jotka eivät tunne käyttämiensä eläinten taustoja yhtä tarkkaan.

Eipä sillä etteikö sitä tulisi vitsillä heitettyä villirottia nähdessä, että siinähän sitä olisi uutta verta jalostukseen. Vietnamissakin vastaan tuli niin kaunis nuoren oloinen agoutinaaras, että piruilin ottavani sen mukaan. Värinkin puolesta olisi ollut taatusti puhdasta agoutilinjaa ;)

Rottakuvatuksia

Tänään tuli pitkästä aikaa eksyttyä rottalaan kameran kanssa ilman mitään varsinaista syytä. Yleensä sitä kun saa aikaiseksi kuvata vain poikasia tai häkkien uusia järjestyksiä. Tänään kuviin pääsivät kuitenkin pitkästä aikaa aikuiset rottamukset ja etenkin pojat. Tytöistä napsin nyt lähinnä ryhmäkuvia niiden tullessa häkin luukun kuikuilemaan (Muhku on piipittänyt Lilianin turhan paljon isossa häkissä, niin koko porukka on nyt ei kenenkään maalla laumautumassa. Pikkuhäkissä Muhku ja Liliankin mahtuvat jo samaan mökkiin nukkumaan).

Pojistakin minun piti alkuun napsia vain häkkikuvia, mutta kun Sanaris halusi jaloittelemaan, en hennonnut kieltääkään. Likat kun haluavat jaloittelemaan aina, mutta poikia joutuu välillä oikein houkuttelemaan ulos häkistä. Tällä kertaa myös Frederik oli yllättäen heti ulkona, kun tilaisuus tuli. Ehkä meidän poikapoppoo onkin ollut vain hidas lämpiämään häkin ulkopuolisille aktiviteeteille.

Samalla kun innostuin rottia kuvailemaan päätin pikkuhiljaa päivittää rottien esittelysivulle aikuiskuvat kaikista rottamuksista. Ovathan poikaskuvat söpöjä, ei siinä mitään, mutta ei niiden myötä noita rottia kyllä kovin hyvin enää laumasta tunnistaisi. Sanaris ja Frederik saivat ensimmäisinä uudet kuvat esille, tytöistä pitää sitten joku päivä koettaa alkaa yksilökuvia saada.

Tuike ensimmäisenä kuikuilemassa

Muhku ja Libna tekevät seuraa

Team essex on myös saapunut ovelle

Lilian pääsi livahtamaan kattoseikkailulle

Sanaris valmiina lähtöön ja Flaksi kurkkii

Frederik tutkii

Frederik kotiovella

Sanaris tervehtimässä tyttöjä

Sanaris ja kilpakosija (jotka kummatkin likkojen taholta torjuttiin)

Hoitorottia ja tiukkaa syyniä

Hoitorottien tulo siirtyikin eilisestä tähän päivään kun Annan eilinen aikataulu muuttui äkisti. Hetken ehdin kuitenkin jo miettiä, pitäisikö minun näin viime hetkellä perua koko hoitorottien tulo, sillä vähän ennen neitien saapumista sain Saijalta puhelun. Lilianin kasvattajan luona on havaittu korvapunkkeja ja yhden venäjäntuonnin kohdalla tilanne on ilmeisesti varsin pahakin. Facebookista luetun mukaan oireilevat rotat eivät ole kuitenkaan olleet kosketuksissa messarissa mukana olleiden tai sielä myytyjen eläinten kanssa. Sen verran ikävältä vaiva kuitenkin näytti, että mieluummin sitä on itse liian varovainen asian suhteen kuin päin vastoin. Niinpä Lilianin korvat katsottiin läpi heti, jonka jälkeen juttelin asiasta hetken Tellun kanssa facebookissa. Lilianin korvissa ei näkynyt mitään ja tartunta vaatii kosketuskontaktin, joten uskaltauduin sitten hoitolikat ottamaan eri huoneeseen omien rottien kanssa. Tämän lisäksi kädet menevät huolellisesti pesuun aina omien rottien käsittelyn jälkeen ennen hoitorottiin koskemista. Annallekin tilanteesta toki kerroin, eikä hän kokenut asian pohjalta tarpeelliseksi lähteä äkkiä ennen lennon lähtöä toista hoitopaikkaa järjestämään.

Ja kun sitä kerran lähdettiin varautumaan pahimpaan, päädyimme Tapsan kanssa lykkäämään myös tälle kuulle ja välittömästi kuun vaihteeseen suunniteltuja astutuksia. Vaikka Lilian vaikuttaa puhtaalta, en halua ottaa suotta sitä riskiä, että talossa olisi kantavia tai imettäviä naaraita mikäli punkit olisivat päässeet tarttumaan Lilianiinkin. Etenkin kun Soodakaan ei asu täällä, eikä sitä ole vielä haettu tänne. Korvapunkkeihin kun tarvitaan ilmeisesti Frontlinea vahvemmat karkotteet, joita saa vain reseptillä eläinlääkäriltä.

Nyt kuitenkin kovasti toivotaan, että tästä selvittäisiin säikähdyksellä. Likkalauman ja etenkin Lilianin korvat ovat kuitenkin nyt varuiksi jonkin aikaa tarkan tarkkailun alaisina, että tilanteeseen pystyy puuttumaan sitten heti jos aihetta ilmenee. Suomessa korvapunkkeja ei yleensä rotilla juurikaan edes esiinny ja Sinin rottalan punkkitartuntakin on ilmeisesti saanut alkunsa Venäjältä tuotujen eläinten myötä ja puhjennut muuttostressin seurauksena. 

Tämä punkkijuttu tuli kyllä vähän puuntakaa, vaikka sitä on jo muuten tullut viikon mittaan pohdittua epidemioita jyrsijäharrastuksessa ja esimerkiksi näyttelyjen roolia niiden leviämisessä. Hiiripuolella kun yksi kasvattaja on saanut riesakseen vielä pahemman epidemian, joka on mahdollisesti salmonellaa tai tyzzerin tautia - Eviran tuloksia vasta odotellaan. Ei voi kuin vain toivoa voimia kyseiselle kasvattajalle - itselläkin kun on kerran rohinat tappaneet kolmanneksen hiirikannastani, silloin kun vielä kasvatin itse ruokahiiret omille käärmeille. Ja jo se riitti vetämään aika hiljaiseksi ja vaikutti osaltaan päätökseen laittaa ruokahiirikasvatus ainakin pitkälle tauolle.

R.i.p. Iita

Tänään tuli käytyä yliopistolla hakemassa muutamia puuttuvia kokonaisuusmerkintöjä. Matkan varrella ei voinut olla kiinnittämättä huomiota niihin moniin havuköynnöksiin, joita on jo alettu ripustaa kauppojen ulkopuolelle. Joulu lähenee, mutta tänään noista havuista tuli mieleen vain hautajaisseppeleet. Siitäkin huolimatta, ettei meillä ole enää pitkään aikaan haudattu yhtäkään rotista tai muista jyrsijöistä. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun edes ajattelen, että jos olisi olemassa hauta, sille voisi viedä havuseppeleen ja kynttilän. Minä kun en yleensä käy edes ihmisten haudoilla.

Iita on nyt poissa. Päätös syntyi tämän viikon aikana neidin käytöksen käytyä aiempaa mahdottomammaksi. Ennen messaria asiaa ei ollut tullut ajateltua tosissaan kertaakaan, vaikka neidin oikkuiluihin menikin hermot jo ennen Liedon näyttelyä. Tapsa kuitenkin toimi neidin puolustusasianajajana, eikä Iita temppuillut Tapsan kanssa yhtään niin pahasti kuin minun. Minä kun olen meillä se ilkeä, joka leikkaa kynnet ja puunaa hännät Tapsan keskittyessä enemmän lellittelyyn. Pestessäkin minä olen sekä joka raahaa hanan alle ja kastelee siinä missä Tapsa on pyyhkeen kanssa vastassa. Sitä oli sitten tehty Tapsan kanssa diili, että Tapsa keskittyy enemmän Iitan sosiaalistamiseen ja minä Libnan. Tapsalle kun Libnan ahneus oli vierannuttavampi tekijä kuin Iitan piippailu.

Messarin jälkeen Iita alkoi kuitenkin käydä arvaamattomammaksi myös Tapsan kanssa. Siinä missä ensimmäiset protestoinnit sijoittuivat kiinnipitoon kynsiäleikatessa ja tarttumiseen boksissa messarin vilinässä, alkoi neiti nappailla otettaessa sitä käteen sen omasta häkistä. Iso osa Iitan käytöksestä meni varmasti hormonien ja stressin piikkiin, mutta valitettavasti se että käytös oli selitettävissä ei tehnyt siitä sen helpompaa kestää. Etenkin nyt kun ongelmat siirtyivät myös häkkikäytökseen, jolloin riski siitä että kakarat ottavat vaikutteita kasvaa. Kakaroiden kanssa kun Iita tuli hyvin juttuun, vaikka käsittely olikin jotain hirveän kauhean kamalaa suurimman osan ajasta.

Järjellä päätös oli helppo. Silti laumassa tuntuu olevan iso aukko ja kyynelet ovat silmissä. Siitäkin huolimatta, että itsellä on ollut pienempi lauma toiveissa. Silti sitä ei toivoisi lauman pienenevän tällä tavoin.

R.i.p. Alias Needful Thing "Iita"
s. 07.06.2012, k. 16.11.2012

Illalla rottalaan on tulossa myös uutta elämää. Tai tarkemmin sanottuna rottamaista elämää olohuoneeseen. Meille on tulossa laumallinen hoitorottia viikoksi Annan lähtiessä reissuun. Äsken tuli laitettua hoidokeille häkki valmiiksi. Siitäkin laumasta on tosin jo Marikan sisko poissa ja Nömpille tullut pari nuorta seuraajaa. 

Kokoustelua ja kotirottailua

Tänään oli Lskgy:n hallituksen kokous täällä meillä ja sen myötä piti toki hieman leipoa kokousevästä. Tapsa sai eilen illalla kaupassa suunnitella menun ja niinpä tarjoiluksi valikoitui suklaamuffinsseja sekä pikkupitsoja. Nyt kesällä leipominen on jäänyt itselläni vähemmälle kaiken muun häslingin myötä, joten Tapsa on innokas rohkaisemaan minua aina sopivan tapahtuman sattuessa kohdalle (...ja keväällä sain vielä kuulla, että leivon joskus vähän liikaakin ;)). Tipi oli täällä auttamassa pikkupitsatalkoissa ja kaikki kolme pellillistä hävisivätkin nopeasti illan aikana. Muffineja on vielä jäljellä pari, eli määrät osuivat kerrankin nappiin. Pahimmillaan meillä leipomuksia on hävitetty vielä viikon jälkeen, kun arvioin määrät yläkanttiin.

Kokouksessa juoniteltiin muun muassa tapahtumia ensi vuodelle jäsenistön päänmenoksi. Alustavasti vihreää valoa näytettiin muun muassa yhdistyksen halloweenhipoille, vaikka porukkaa ehkä jo hieman huolestutti mitä kaikkea saattaisin saada vuodessa aikaan. Tänä vuonna kun itsellä jäi omien halloweenjuhlien järjestäminen väliin, sitä on kahta innokkaampi ideoimaan ensivuodeksi kaikennäköistä. Ennen niitä on toki ohjelmassa paljon muuta, kuten perinteiset ystävänpäiväillanistujaiset, joihin pitäisi huomenna mainosta naputella. Näyttelyjen oheen kun on alettu järjestää nyt aiempaa enemmän myös vapaamuotoisempia iltamia, jotta kerrankin ehtii kunnolla jutella muiden harrastajien kanssa. Näyttelyissä kun on monesti sen verran kiire, että aikaa rauhalliseen keskusteluun ei aina tahdo jäädä.

Kokouksen jälkeen jatkettiin siskon kanssa meidän Sabrina-maratonia rotakkaassa seurassa. Ensin sohvalle seuroihin pääsivät Libna ja Lilian, seuraaviksi Delilah ja Vanamo. Tyttöjen seikkailessa sohvalla ja kerjätessä juustonaksuja, Tapsa teki jotain mitä ei yleensä tee: päästi pojat jaloittelemaan rottalassa. Meillä kummallakin on paha tapa suosia tyttöjä, ja etenkin Tapsan kohdalla tämä korostuu, kun tyttölaumassa on hänen molemmat prinsessansa. Tapsa oli kuitenkin huomannut yhtenä iltana poikia ruokkiessa, kuinka poikien lyllerrys lattialla on kivan erilaista kuin tyttöjen. Niinpä pojat pääsivät Tapsan valvonnassa juoksuille koko meidän maratonin lopun ajaksi. Sen jälkeen minäkin kävin hetken Tapsan ja poikien kanssa istumassa.

Sanaris koitti kovin päämäärätietoisesti pyrkiä tyttöjen häkille, siinä missä Pamaus tyytyi nuuhkuttamaan haltioissaan tyttöjen hajuja vaatteista. Jonkin aikaa jaloiteltuaan Frederikin rohkaistui kiipeilemään syliin muiden poikien mukana. Flaksi taas meinasi vetäytyä ensimmäisenä takaisin häkille, mutta joutui muuttamaan suunnitelmaansa Tipin tultua namien kanssa lattialle. Niitä Flaksi kun ei voinut missata ja niin jaloittelu jatkui senkin osalta. Häkkiin kun ei olisi välttämättä nähnyt yhtä hyvin, jos namijakelu olisikin vielä jatkunut.

Poikien jaloittelun jälkeen Tapsa otti Tuiken vielä omalle spesiaalijaloitteluvuorolleen ja alkoi treenata tytön kanssa luoksetuloa. Tapsa kun tilasi jo jonkin aikaa sitten itselleen rotankoulutusoppaan, mutta on muilta kiireiltään ollut laiska treenaamaan Tuiken kanssa. Nyt harkinnassa onkin aktiivisempi treenien aloittaminen. Samalla suunnitelmissa on pleksieste rottalan ovelle, että likkojakin olisi mahdollista päästä jaloittelemaan muutenkin kuin suljetun oven takana. Nyyttiä varten kehitetty verkkoportti kun toimii ainoastaan poikien kanssa, jotka ovat kyllin laiskoja ollakseen edes yrittämättä yli.

Ellulaisia ja laajennettu valtakunta

Poikien kämppä

Tänään (käytännössä eilisen puolella) meille saapui Annin johdalla Ellu eläinkurssilaisia tutustumaan rottiin. Tämän tapauksen johdosta poikien asumuskin piti toki kuurata esittelykuntoon ja samalla pojille tuli taas avattua suunnitellusti kulku molempiin kerroksiin. Ellulaisilla on nyt käynnissä jyrsijäkurssi, jonka tiimoilta Anni huhuili vierailukohdetta joskus aiemmin syksyllä. Minä myönnän olevani huono puhumaan ryhmille, mutta lupauduin kyllä avaamaan rottalani ovet ja tuota laumaa esittelemään, ellei pätevämpää vaihtoehtoa ilmaantuisi. Hommaan ei ilmeisesti ollut mahdottomasti tunkua, kun päädyttiin sitten Annin kanssa lyömään päivää lukkoon. Ja päivämääräksi valikoitui tosiaan eilinen 13.11.. Melkein kyllä päädyin huhuilemaan välillä Saijaa rottakonkariksi rottalan puolelle, kun hän saapui puolivälissä visiittiä Tapsan haastateltavaksi. En sitten kuitenkaan viitsinyt haastattelua häiritä, että saa Tapsakin oppariaan eteenpäin.

Vanamo

Kurssilaisia oli tällä kertaa mukana vain kolme, kun neljäs kiinnostunut oli eksynyt jonnekin, eikä häntä sitten puhelimellakaan tavoitettu. Kurssilaisista yhdellä oli kotonaan marsuja ja toisella gerbiilejä, joten jyrsijät olivat jo ennestään tuttuja, vaikka rotat olivat sitten vähän vieraampia suuruuksia. Nimenomaan suuruuksia etenkin gerbiileihin tottuneen käsittelyssä. Tutustuminen tuli kyllä aloitettuakin pojista, kun ne sattuivat möllöttämään sopivasti hollilla ja Pamaus tunnetusti rakastaa huomiota. Nytkään ei mennyt aikaakaan, kun Pamaus alkoi jo pussailla uutta rapsuttajaansa. Likkahäkistä tuttavuutta pääsivät tekemään ensiksi junnut, jotka erottuivat joukosta pienellä koollaan. Vanamo teki vaikutuksen myös vilkkaudellaan onnistuttuaan livahtamaan sylistä ja kapuamaan häkkinsä päällä. Rottien ketterä kiipeily kaltereita pitkin oli jotain, jota gerbujen ja marsujen kohdalla ei tule nähtyä. Lilian pääsi rauhallisuudellaan heti suosikiksi ja loppuajan kurssilaisilla oli välillä jopa pientä kinaakin siitä kuka sai Liliania pidellä. Olisipa yksi tytöistä halunnut viedä neidin mukanaankin, mutta siitä olisi voinut tulla Saijalta ja Tapsalta vähän sanomista. Vanamon saatua isoimpia energioita purettua rauhoittui se välistä yhden kurssilaisen huppuun torkkumaan.

Muutkin rottamukset pääsivät vuorollaan syliin, toiset useammin kuin toiset. Onhan noissa laumojen sisällä selkeitä eroja, ketkä hakeutuvat eniten seuroihin. Pojista tänään seurallisimmat olivat kuitenkin yllättäen Pamaus ja Sanaris. Pamauksen kohdalla huomionarkkaus oli toki odotettavissa, mutta Sanaris on yleensä siihen liian laiska, vaikka herra viihtyykin monesti sylissä siihen päästyään. Sen sijaan yleensä ensin luukulle tunkeva Flaksi ei ollut tänään niin kiinnostunut sylipaikoista. Frederik taas on poikaporukassa yleensäkin se joka tulee syliin viimeisenä katsottuaan ensin mitä muut pojat tekevät. Sellainen sosiaalisesti hieman varautunut, vaikka rentouduttuaan oikein perusmukava rottapoika. Tosin isommasta kasvattamosta kotoisin olevana voi sillä olla poikasajalta varsin vähän kokemusta käsittelystä. Tähän tosin tuli paljon parannusta jo karanteenikodissa, jossa Frederik ja Nasse saivat olla Paulan lellikeinä.

Pojista puheenollen alahäkki on ollut tänään selvästi aiempaa suositumpi. Nukkuessa kaikki hakeutuvat yhä mieluiten ylähäkkiin, samoin kuin juomaan ja ruokailemaan (alhaallahan ei tällä hetkellä edes ole ruoka- ja vesitarjoilua). Sen sijaan liikkuessaan pojat nyt selvästi käyttävät myös alakertaa ja ovat käyneet sielä useita kertoja ensitutkimisen jälkeenkin. Tällä hetkellä siis vaikuttaisi siltä, että vaikka pojat eivät selvästi reagoineet tilan puolittumiseen, ovat ne lisätilaa taas saatuaan aiempaa kiinnostuneempia sen tarjoamista mahdollisuuksista. Nyt vielä tarkkaillaan, onko kyse vain uutuuden viehätyksestä jonka jälkeen palataan tuttuihin rutiineihin vai jostain pysyvämmästä. Tosin taitanee tuo alakerta jäädä pojille käyttöön oli tilanne kummin vain. Jos pojat saa edes uutuuden viehätyksen voimin liikkumaan silloin tällöin vähän enemmän, on se kaikki aina plussaa. Vaikka kummasti näyttelyarvosteluissa näillä meillä laiskanpulskeilla rakkailla löllyköillä sanottiin olevan lihaksia siinä missä ne noilta aktiivisemmin häseltäviltä neideiltä osin puuttuvat. Pitänee alkaa neideille punttisalia väsätä, kun pelkkä liikkuminen ei tunnu auttavan ;)

Käärmeittein asumukset

Vaikka kurssin teemana olivat jyrsijät, vetivät myös käärmeterraariot visiitin aikana osan huomiosta. Saaga pääsikin sitten edustamaan käärmeosastoa kädestä pitäen niin että kurssilaiset pääsivät kokeilemaan miltä käärmeen nahka oikeasti tuntuu. Yhdellä kurssilaisella tosin jo olikin aiempaa kokemusta astetta isommasta käärmeestä, kuningasboasta. Sen mitoista tuo meidän viljamadoista pienempi on vielä kaukana. Saija poistui meiltä vähän kurssilaisten jälkeen, mutta nyt kun hän jo kerran keskustaan uskaltautui, pian olisi jo toisen visiitin vuoro. Torstaina rotakkaiden juttujen kun pitäisi jatkua Lskgy:n hallituksen kokouksen myötä.

Marraskuun arvostelut

Lieto 3.11.

Iita, tuomari Gail
"Really nice eyes. Quite rectangularly built. Long tail. Quite nice blue undercoat colour. Ears slight. Asymm. set. Quite long soft coat. Strong willed. Slight toe damage on right backfoot. L2"

Pamaus, tuomari Gail
"Muscular. Beautiful headspot. Nice head, eyes, ears. Ok tail. Esx. tail. Dark spine. Would like more fading. Very promising for the future. L2"

Libna, tuomari Gail
"G. undercoat colour. Fem. head. Nice eyes. G. feet. Ok tail. Ticking coming. Would like more chestnut, a bit dark. L2"

Tuike, tuomari Theres.
"Hyvä koko ja tyyppi, värissä virheellisesti suklaan vaikutus. -"

Tuike, tuomari Elina(pet)
"Jonkin verran hilsettä. Kuiva häntä. Muuten hyvin valmisteltu. Hieno massa. erinomainen käsitellä, mutta korvista näkee ettei oo kivaa :) AB"

Muhku, tuomari Gail
"Nice doe, nice head, eye, ear. G. tail. Demark a bit indistinct. G. belly colour but quite a lot of belly. Guite even tick. Nice ag. colour. Nice balance. L1. lk.sij. 1"

Sanaris, tuomari Gail
"Ok head, eye, ear. Ok headspot. powerful tail, dirty. HYL. Hylkäyksen syy: loisia"


Messukeskus 10.11.

Vanamo, tuomari ES
"F. head. Slight. Small eyes. F. ears. F. body. Square tail. G. feet. G. under. Nice headspot. Coatcolour fair. Demarc. good. Slight patchy on top. L2"

Vanamo, tuomari NT
"Pieni naaras. Ok tyyppi, pää. Toiv. paremmat silmät. Neliömäinen häntä. Toiv. paremman liukuman värissä. Harmaa yleissävy. -"

Iita, tuomari ES
"Nice head + eye. Hat ears. F. body. Lacks muscletone. Nice tail. Pale feet. Rusting belly coatcol. Fair but rusting on back. L2"

Iita, tuomari NT
"Hyvä koko. Ok tyyppi. Hyvät silmät. Erin. korvat & häntä. Toivoisin syvemmän perusvärin. Paljon ruskeaa sävyä. Valk. tassut. Huutaa eikä viihdy käsittelyssä. -"

Libna, tuomari ES
"Narrow head. G. eyes. Hat ears. F. body. Chopped rump. Nice tail. Pale feet. G. under. Coatcolour good down sides, patchy on top. L2"

Libna, tuomari NT
"Pieni kokoinen naaras. Ok häntä, silmät, korvat. pieni pää. Toiv. hopeisemman vatsan, nyt lähinnä ruskea. Ok kylkilinjat , tassuvärit. Perussävyssä paikoin hyvää sävyä, mutta tikkaus kasaantuu. Aivastelee paljon. HYL. Hylkäyksen syy: numero 5; ilmeisen huono terveys."

Tuike, tuomari Nicola
"Really nice eyes. Good condition. Good type. Good colour. L1, lk. sij. 1"

Tuike, tuomari EP
"Hyvä tyyppi, häntä, pää, silmät. Ok korvat. Tosi pitkät tikkauskarvat. Väri sinällään miellyttävä ja tasainen, mutta muunnoksekseen varsin oranssi. Toivoisin selkeämmän harmaan ja vaaleanharmaan, heleämmän kullan ruskean. Kellertävä vatsa. Muuten kaunis eläin. -"

Haastatteluja

Tapsa jatkaa opinnäytetyönsä parissa ja sen myötä meillä poikkesivat tänään Eeva ja Lena Tapsan haastateltavina. Ennen ja jälkeen haastatteluja ehdittiin sitten juoruta myös muuta ja touhuilla rottamusten kanssa. Tapsa etenkin oli heti innoissaan esittelemässä pikku Liliania kummallekin kävijälle. Eipä sillä, onhan tuo pirpana varsin suloinen, vaikka onkin kovin väärän värinen ;)

Nuoremmat pojat pääsivät Lenan syliin lopulta koko haastattelun ajaksi, kun Lena sai lopulta houkuteltua pojat riipparista luukulle asti. Pojilla kun on ollut taas perinteinen otetaan rennosti päivä tyttöjen häslättyä koko päivän normaalia enemmän. Lilianin tulo porukkaan kun on aiheuttanut pientä pörhistelyä ja piipittämistä matamien taholta ja Iita on ollut muuten vain adhd hyppyrotta. Tänään illalla jopa tavallista enemmän, tällä kertaa jopa niin ettei neiti ole Tapsankaan kanssa rauhoittunut yhtään sen enempää. Toki messarin reissu on varmasti osatekijänä, oli se varmasti rotille sen verran raskas. Silti reaktio tuntuu aika ylimitoitetulta kun muihin mukana olleisiin vertaa. Mitään ei silti edelleenkään ole päätetty. Tapsa on luvannut olla tukena oli päätös mikä tahansa. Lena mietti mahtaisiko tuon hormonihyrrän kohdalla auttaa, jos se pääsisi kotiin jossa ei olisi yhtään uroksia. Omassa tuttavapiirissä vain tahtoo olla joko molempien omistajia tai uroslauman kanssa eläviä. Ihan tuntemattoman kanssa tuollaiseen kokeiluun kun ei kuitenkaan viitsisi lähteä, kun ainakaan täällä Iita ei ole sinkoiluineen mikään helpoin rotta. Niin katsoo nyt miten edetään.

Eeva vauvakuumeilee taas kovasti, nyt kun Saijalla on viimein Hugolle morsian tiedossa. Päätökset lauman pitämisestä pienenä uhkaavat horjua kovasti. Itse taas on ajatellut viime aikoina aiempaa enemmän sijoituskoteiluun palaamista ja sen myötä paluuta yhteen laumaan. Yhteen nykyistä pienempään laumaan. Tämä toki pidemmällä aikavälillä toteutettuna, niin ettei nykyiseen uroslaumaan vain enää tulisi uusia junnuja. Vaikka kyllä sitä noista pojistakin on alkanut tykkäämään, vaikka ei niitä usein oikein ymmärräkään.

Tänne ja takaisin -messarin näyttely

Asuntobussi Tänne ja Takaisin.

Nyt on lemmikkimessut sitten takana. Tänä vuonna messut vedettiin tosiaan vähän pidemmän kaavan mukaan ja reissusta oltiin perjantaista sunnuntaihin. Koko reissu lähti alkujaan liikkeelle puolivakavasta keskustelusta Suskun kanssa, jossa mietittiin kuinka hienoa olisi joskus lähteä näyttelyyn heidän perheen asuntobussilla. Susku kun oli puhunut tästä menopelistä paljon, mutta eihän meillä kummallakaan mitään bussikorttia ole, tai niin hullua bussikortillista tuttua, joka lähtisi muuten vain ajelemaan bussilla pitkin Suomea rottanäyttelyyn. Niinpä idea oli enemmän ajatusleikkiä kuin todellista harkintaa, kunnes Susku laittoi minulle ennen messaria viestiä, että kiinnostaisiko minua ja Tapsaa oikeasti lähteä bussilla näyttelyyn. Suskun isä oli lupautunut kuskiksi ja bussille oli löydetty pysähtymispaikkakin hyvien kulkuyhteyksien päästä messarista. Varasimme paikkamme kyydistä heti ja sitten alkoikin näyttelyn odotus.

Perjantaina ehdin ennen lähtöä puoleksi päiväksi keikkatöihin, joista sitten suuntasinkin suorinta tietä kotiin nappaamaan mukaan Tapsan ja boksit. Ajoissa ehtimisen varmistamiseksi boksit oli laitettu kuntoon edellisenä päivänä ja Tapsa huolehtinut eläimet bokseihin minun töissä ollessani. Ehdinkin sitten niiden kotona viettämäni 20 minuutin aikana nauttia pikaisen lounaan ennenkuin matka jatkuu Tampereelle. Tällä kertaa kun päätin sen riittävän, että rotat pestiin ennen Liedon näyttelyä.

Tampereelle ehdimme boksikasseinemme noin tuntia ennen Suskun äidin ja Hannun kanssa sovittua tapaamista. Niinpä ehdimme poiketa pikaisesti äitini luona syömässä ennen matkan jatkumista. Äitikin oli karannut töistä sen verran, että ehti hetken meitä nähdä. Lähtösuunnitelmat kun olivat edellisillan aikana aikaistuneet hieman suunnitellusta, kun määränpääksi suunnitellun leirintäalueen vastaanotto menikin kiinni oletettua aikaisemmin. Viiden ja kuuden välille suunniteltu lähtö aikaistui noin vartin yli neljään. Suskun äiti nappasi meidät silloin Hannun kanssa farmarilla Pispalan Kotipizzan pihasta, josta siirryimme Toivioon bussia lastaamaan.

Tärähtänyt kaappivahti estää laatikkoa kaatumasta

Tänne ja takaisin -nimellä liikkuva bussi olikin varsin vaikuttava kulkupeli. Ei siinä etteikö viime kesänä käytössämme ollut asuntoauto olisi ollut, mutta varustelutasossaan matkailubussi päihitti paikoin jopa nykyisen asuntomme. Rotat pakattiin reissun aluksi bokseineen kylpyhuoneeseen, jonka jälkeen pakkauduimme sohville katsomaan televisiota - joka tosin ison osan liikkeellä olo ajasta ilmoitti signaalin hukkuneen. Tässä kohtaa autoon pakkautuneina oli Hannu, mie, Tapsa ja Suskun vanhemmat - Susku itse oli vielä ahkerana työmyyränä Ideaparkilla, jota kohti suuntasimme kulkumme seuraavaksi.

Napattuamme vielä Suskun kyytiin loppumatka Helsinkiin kului silmänräpäyksessä. Vaihdettuamme pikaisesti kuulumiset olimmekin jo Hämeenlinnan kohdalla ja päästyämme vauhtiin keskustelussa pysähdyimme jo leirintäalueen portille. Kertaakaan ei ehtinyt tulla sellainen olo, että matka olisi jotenkin pitkä. Leirintäalueella laitettiin sauna lämpiämään ja siirrettiin rottaboksit pois kylppäristä. Me valtasimme saunan toisina Suskun kanssa ja jatkoimme juoruamista. Messarin läheisyydestä johtuen nukkumaan ei ollut kauhea kiire, joten ilta kului rennon jutestelun merkeissä. Pelejäkin oli varattu mukaan, mutta niitä ei ehditty edes kaivata.

Poikien toinen yhteinen harrastus näkyi myös busseillessa.

Aamulla kello soitti vasta seitsemän jälkeen ja sitäkin seurasi torkuttelua. Pikkuhiljaa uni kuitenkin väistyi ja kömmimme ylös vuoteistamme. Suskun vanhemmat olivat saaneet peremmällä sijaitsevan makuuhuoneen, joten me kansoitimme olkkaria ja makuualkovia. Rotat olivat saaneet yöksi itselleen makuualkovin päällä olevan hyllyn.

Herättyämme suuntasimme metrolla lähijunalle, joka kuljetti meidät ihan messarin viereen. Oikea ovikin löytyi hetkessä ja näytteilleasettajakortit saatuamme suuntasimme purkamaan rottakasseja eläinpöydille. Valtaosa muista näytteilleasettajista olikin jo tullut, mutta pöydillä oli silti vielä mukavasti tilaa bokseille. Saatuamme vielä numerot boksien päälle, lähdimme kiertelemään messualueelle. Messuilla kun on ehdottomasti mukavin kiertää ennenkuin messut aukeavat yleisölle kymmeneltä - ahdistun tungoksessa vuosi vuodelta helpommin ja messujen vilkkaimmat tunnit ovat minulle yhtä tuskaa. Tänäkin vuonna välillä piti vain paeta johonkin pieneen soppeen sivummalle rauhoittumaan, kun ihmiset alkoivat ahdistaa. Tai sama mukavammin: kahvilaan Janinan luo juttelemaan. Janinakaan kun ei jaksa messuilla koko päivää kierrellä.

Aamuista matkatekoa

Yleisilmeeltään messut olivat samantapaiset kuin kaikki aiemmatkin myyntikojuineen ja kanien estehyppyineen. Isoimpana erona itselle pisti silmään hyöteisten suuri määrä - useammalla eläinkaupalla oli esillä mitä erilaisimpia lemmikkihyöteisiä. Tai jos tarkkoja ollaan; lemmikkihyönteisiä ja muun muassa niille sopivia ruokahyönteisiä. Suskullekin tarttui lopulta messuilta mukaan rukoilijasirkka ja banaanikärpäsiä ruuaksi sille.

Susku päätyi amupäivästä myös assaroimaan, joten itse tuli kierrettyä messuja pääosin Tapsan kanssa kahdestaan. Välillä tosin eksyin hetkeksi juttelemaan muidenkin kanssa, joskus jopa jättäen Tapsan hetkeksi itsekseen kiertelemään. Yhden tällaisen kerran jälkeen bongasin rottapöydille palatessani Tapsan Saijan luota. Tapsalla oli sylissään pieni punasilmäinen vaalea rottaneiti ja hän jutteli Saijan kanssa. Kumpikin heistä hymyili ja Tapsa oli myös kovin keskittyneen näköinen. Pian sitten selvisikin, että Saija oli kovasti ostamassa blondineitiä Siniltä ja sijoittamassa sitä Tapsan luo. Tapsa ei ollut vielä ihan täysin varma, mutta hänen ilmeestään kyllä näki, että hän mietti asiaa kovasti. Onhan Tapsa jo pidempään ihastellut kaikkia vaaleita punasilmäisiä rottamuksia, ja tästäkin neidistä Tapsa oli ihan innoissaan, kun neidillä oli vielä ihan oikeasti punaiset silmät rubiinien sijaan. Aiemmin hän kun on kuitenkin enemmän musta- ja rubiinisilmäisiä nähnyt.

Tapsa. Lilianin boksi ja takapiruna Saija.

Tapsa halusi kuitenkin vielä miettiä asiaa, joten suunnattiin siitä Tapsan ja Saijan kanssa kahville. Minun kantani asiaan kun oli varsin neutraali - minä en niin vaaleista punasilmistä välitä, mutta jos Tapsa sellaisen itselleen haluaa, mitäpä minä olen siihen mitään sanomaan. Tapsalla kun ei ole kuitenkaan ennestään kuin vain yksi rotta siinä missä minulla on kymmenen. Kahvittelun aikana neidin nimeksi tuli Lilian ja kahvittelun lopuksi Tapsalle tuli kiire kun Saija edes vihjasi mahdollisuudesta että neiti olisi saattanut kahvittelun aikana mennä jollekin muulle. Tapsa suuntasikin siitä sitten suorinta tietä hakemaan Siniä Saijan suunnatessa vielä tupakalle. Niin meidän mukaan lähti sitten pieni champagnetyttö, jolle Saija lainasi boksin ja jota Tapsa vahti aarteenaan koko loppumatkan. Lilianhan kun on Tuiken tapaan täydellinen - niin rauhallinen mutta kuitenkin utelias.

Arvostelujakin alkoi hiljalleen tulla ja jos mielestäni viikko sitten Liedossa ei ollut ihan meidän päivä, oli eilinen messari sitä vielä vähemmän (Liedon arvostelutkin odottavat yhä edelleen koneelle naputtelua - niitä ei ole tarkoitus sensuroida blogin lukijoilta). Omille eläimille tuli Nannalta viivaa ja yksi hylätty (Libna alkoi aivastella juuri Nannan pöydällä, vaikka oli ok puoli tuntia myöhemmin seuraavalle tuomarille mennessään) ja toiselta tuomarilta L2:sta. Tuike sai Elinalta viivan ja brittituomarilta L1:n ja luokkavoiton. Arvostelujen jälkeen aloin entistä vakavammin harkita Nakkilan näyttelyn väliin jättämistä: minulla ei selvästi ole tällä hetkellä mitään kovin lupaavaa näyttelytettävää ja samaan viikonloppuun Nakkilan kanssa osuu sekä siskon että äidin muutot. Tässä rahatilanteessa saatan siis jättää ilmomaksut välistä ja mennä sen sijaan muuttoavuksi. Ja katsoa sitten ensivuonna uudestaan, mihin suuntaan junnut ovat kehittyneet.

Messuhallia

Pikkuhiljaa näyttelypäivä alkoi kallistua illaksi ja arvostelut olla pulkassa. Minä missasin rottien palkintojaon osittain ollessani juuri sillä hetkellä keksiostoksilla - keksit olivatkin ainoa, mitä messuilta sorruin eläimille hankkimaan. Eipä sillä, että olisin palkintojen jakoa kauheasti odottanutkaan; omille eläimilleni kun en odottanut mitään. Palkintojen jaossa oli silti jotain piristävääkin: Suskun kasvattityttö sai itselleen tähden ja Janinan essex kasvatti valmistui muunnoksensa ensimmäiseksi FinChampioniksi :) Onnittelut näistä vielä kummallekin!

Melko pian palkintojen jaon jälkeen lähdettiin suunnistamaan takaisin bussille. Helsingissä kun oli tarkoitus olla vielä toinenkin yö ja lähteä sitten aamupäivällä kotia kohti. Illalla laitettiin taas saunaa kuumaksi, katseltiin elokuvaa, juteltiin ja touhuttiin rottien kanssa. Rottamukset vähän protestoivat tylsää boksieloa vastaan, eikä etenkään Tapsa olisi millään malttanut pitää Liliania suljettuna pieneen boksiin. Illan päätteeksi Suskun isä kielsi ketään heräämästä liian aikaisin aamulla ja uhkasi laittaa ensimmäisenä nousseen kokkaamaan muille aamupalaa. Näyttelypäivän ja työviikon jälkeen itsellä ei ollut ainakaan pienintäkään aikomusta lähteä uhmaamaan moista kieltoa.

Tapsa ja Tapsan tyttö

Aamulla sängystä tulikin kömmittyä vasta lähempänä yhtätoista, jonka jälkeen aloimme hiljalleen laittaa sänkyjä kasaan Suskun vanhempien kokatessa aamupalaa. Aamupalan jälkeen oli vuorossa kotimatkalle lähtö. Leirintäalueen leikkipaikan hieno laiva jäi vielä testaamatta, mutta jotainhan on aina pakko jättää myöhempäänkin. Kotimatka sujui ilman suurempia kommelluksia ja nyt iltapuhteina olisi tarkoitus alkaa totuttaa vielä Liliania muuhun likkaporukkaan.

Likkaporukan tulevassa kokoonpanossa on kuitenkin taas yksi kysymysmerkki. Iitan luonteessa on alkanut jatkuvan kiimailun ja piippailun lisäksi nousta esille kolmaskin piirre josta en niin pidä - neiti näykkäsi minua kun menin ottamaan sitä boksistaan kesken näyttelypäivän. Ahneudesta johtuvat vahinkonäykkäykset eivät minua juuri hetkauta, mutta en voi sanoa arvostavani sitä, että lemmikki katsoo asiakseen käyttää hampaita ilmoittaessaan ettei halua tulla kosketuksi. Neidistä tuli päivän aikana puhuttua niin Saijan, Elinan kuin Suskunkin kanssa ja tällä hetkellä se on ainakin päätetty, ettei neidille tule poikasia eikä se mene enää näyttelyihin. Harkinnassa on sekin, kuinka hyvin tuollainen hormonihyrrä menee lemmikkinä.

Tänään illalla en halua asiaa kuitenkaan ratkaista. Nyt on aika nauttia kotoilusta mukavan reissun jälkeen. 

Matkalla messariin

Huomenna on messarin näyttely ja mie olen jo Helsingissä ja odotan saunan vapautumista. Sen jälkeen iltapalaa ja nukkumaan. Matkakin sujui mukavasti liikkuvassa hotellissa, asuntobussissa. Neliöitä on 30, eli 12 enemmän kuin ensimmäisessä yksiössäni. Täällä on myös keittiö, saunaosasto ja karaoke, toisin kuin ensimmäisessä yksiössäni. Ja erillinen makuuhuone. Seura on myös mitä mainioin (pakko sanoa näin, kun haluan samalla kyydillä myös takaisin ;)).

Tarkempaa matkareportaasia on tiedossa myöhemmin, peräti kuvitettuna. Pakko silti sanoa, että ensikertaa perille ehdittiin ennenkuin olin edes ehtinyt huomata ajan kulumista. Suskun kanssa ehdittiin vasta vauhtiin, kun auto jo seisahtuikin leirintäalueen portille.

Rotat ovat tällä kertaa ehkä astetta vähemmän puunattuja, kun ehdin poiketa kotona vain 20minuuttia töiden jälkeen. Mutta poikia lukuunottamatta ne ovat mukana, eikä Iitalla ole edes kiima. Ehkä huomenna sitten, niin päästään tuurilla pyydystämään sitä messuhallista. Ehkä liioitellen, mutta saisipa ainakin liikuntaa.

Liedon näyttely

Eilen se sitten oli, Liedon näyttely. Päivä ei mennyt kokonaisuudessaan ihan suunnitelmien mukaan, mutta varsin mielenkiintoinen se lopulta oli. Aina siitä lähtien kun huomasimme aamulla rottia pakatessa kaikkien ilmoitettujen likkojen karanneen väliaikaishäkistään aina siihen asti kun lopulta kotiuduimme yöllä halloweenjulista.

Kaikki valmistelut oli saatu hoidettua perjantain aikana, joten meidän piti olla lauantaiaamuna hyvin aikataulussa kellon soittaessa 6.30. Olin jopa muistanut laittaa itselleni muistutuksia siitä, etten unohtaisi kasvisruokaa jääkaappiin tai desifiointiaineita rottalaan. Toisin kuin toissa päivänä Iitaa pestäessä, kaikki meni jopa jouhevasti. Tai siltä se tuntui siihen asti, kun hakiessani Sanarista ja Pamausta häkistään Tuike tuli vastaan vapaana rottalassa. Tätä kohtaamista seurannut pikavarmistus vahvisti, että myös Iita, Muhku ja Libna ovat karussa. Tällä kertaa olin nostanut näyttelyyn lähtevät likat yhteen poikashäkkeistä yöksi, kun en ollut jaksanut siivota likkojen linnaa perjantaina, enkä halunnut lähteä pyydystämään unisia rottia sieltä lauantaiaamusta. Jossain välissä valmisteluja luukunvarmistena toimiva verhonipsu oli kuitenkin unohtunut, ja likat käyttäneet tilaisuuden hyödykseen. Tapsa oli jo lähdössä hakemaan autoa lainaan, mutta totesimme likkojen kiinnioton käyvän nopeammin kahdestaan, vaikka saattaisimme silti myöhästyä hieman kahdeksasta. Niinpä aloitimme kumpikin päivän rottajahdilla.

Saatuamme likat bokseihin Tapsa lähti auton hakuun, ja minä aloin kantaa tavaroita hissille. Loppumatka näyttelypaikalle sujuikin kommelluksitta sankasta sumusta ja selvästi aamu-unisesta navigaattorista huolimatta. Onneksi navi heräsi kuitenkin ennen sitä ainoaa hankalammin havaittavaa käännöstä, niin ei tarvinnut olla niin pulassa sumun kanssa. Näyttelypaikalle saavuttua tuomaripöydät olivatkin jo paikoillaan, samoin eläinpöytien rungot. Kotona harrastetun aamujumpan jatkeeksi olikin sitten enää kannettavana pöytälevyjä ja tuoleja. Näyttelypaikka olikin taas hyvin valmiina heti hetkosta päällä kahdeksan, kun kasaamassa oli useampia henkilöitä.

Paikan kasaansaamisen jälkeen vetäydyimme Tapsan kanssa Susannan luo keittiölle, jossa olin luvannut meidän tuuraavan Miraa. Minä en kuitenkaan ehtinyt keittiöllä kauaa olla, kun Saija tulikin hakemaan minua rexeille asisstentiksi. Tapsa ja Susanna kun pärjäisivät keittiöllä kahdestaankin, ja minulla oli kuitenkin assaroinnista kokemusta, vaikka en niin virallisen luokan assaroinnista välitäkään. Rexien kohdalla homma ei ole kuitenkaan ihan yhtä paha kun sileillä, kun luokat ovat pienempiä ja eläimiä vähemmän.

Arvostelu saatiinkin alkamaan suht ripeästi, ja boksit löytyivät jopa yllättävän helposti - oikeastaan ainoastaan paria boksia joutui hakemaan vähän enemmän muiden osuessa silmiin lähes välittömästi. Tai sitten se vain tuntui siltä, kun aikaa boksien hakemiseen oli kerrankin ruhtinaallisesti. Ehkä vähän turhankin ruhtinaallisesti. Rexien arvostelu nimittäin eteni hyvin hitaasti. Hitaassa arvostelussa on toki assistentin kannalta myös hyviä puolia, kun ehtii rauhassa etsiä bokseja, vaihtaa kuulumisia, etsiä ja lukea omien eläinten arvostelut.... Mutta silti ne eivät oikein onnistu kompensoimaan sitä kolikon kääntöpuolta, että se venyttää näyttelyä. Viimeistään siinä kohtaa kun kaikki muut tuomarit lopettelivat, ja omassa luokassa on jäljellä vielä kuviollisia, kasvattajaluokka ja koestandardi, alkoi hieman puuduttaa. Etenkin kun yhdellä lopettavalla tuomarilla eläimiä oli ollut 2,5 kertainen määrä.

Kun sitä lopulta pääsi hakemaan osia eläimiä tuomarille uudestaan nähtäväksi, oli iso osa ehtinyt jo aloittaa eläinten pakkaamisen kasseihin - muut palkinnot oli jo jaettu, ja kaikki halusivat jo kotia kohti. Siinä piti sitten useamman kohdalla omistajien nimiä luntata, että eläimet löytyivät kasseista vielä hetkeksi pöydälle. Koestandardiluokan kohdalla aloin sitten assaroinnin ohessa jo kantaa tuoleja ja pöytiä sitä mukaa kuin pöytäpintaa kassien alta vapautui. Itsekin kun halusi tällä kertaa mahdollisimman ripeästi kotiin, että pääsi koiraa hakemaan ja ehtisi vielä osaksi iltaa halloweenjuhliin kaverin luo.

Rexien palkintojen jaon jälkeen tila alkoikin nopeasti tyhjetä, ja loput pöydät saatiin pikaisesti pinoon. Siinä kohtaa lähdettiin sitten Tapsan kanssa suuntaamaan navin kera Nyyttiä hakemaan. Tästä koukkauksesta tulikin hyvin mielenkiintoinen, sillä navi ohjasi meidät pilkkopimeälle sumuiselle tiellä, joka kaartuili jyrkästi puolelta toiselle tien jatkuessa kuitenkin samana. Niinpä navi ei varoittanut mutkista mitään, eivätkä ne pimeässä ja sumussa ilman katuvaloja erottuneet maastostakaan ennenkuin vasta ihan kohdalla. Siitä huolimatta navi koitui kuitenkin pelastukseksi sen näyttäessä tien muodon kartallaan. Niinpä Tapsa keskittyi tiehen ja minä karttaan, ja ilmoitin kuvan perusteella tulevat käännökset. Pääsipä valmiiksi hyvään halloweentunnelmaan, vaikka auto ei sentään pysähtynyt keskelle kyseistä tietä ja pakottanut meitä menemään lainaamaan puhelinta läheisestä talosta kuten kaikissa kauheleffoissa.

Nyytin mukaan poimimisen jälkeen kävimme pikaisesti kotona. Tapsa laittoi rotat häkkeihin ja ruuat jääkaappiin sillä välin kuin itse suoritin pikaisen asunvaihdon. Farkut ja pinkki t-paita kun olisi ollut vähän tylsä puvustus, kun tietää miten paljon kaikki aina kyseisissä juhlissa panostavat. Onneksi pitkän mustan mekon ja noitahatun vetää päälle muutamassa minuutissa, kun unohtaa meikkaamisen. Niin ei erottunut joukosta sitten ihan täysin kamalasti, vaikka yhdessä olohan siinä pukua tärkeämpää on.

Lopulta kotiutuessa käytimme vielä koiran äkkiä ulkona, ja nukahdimme hyvin nopeaan. Ja tänään aamulla heräsin siihen, kun koiralla oli maha sekaisin. Sunnuntaiaamun matonpesutuokion ääressä olin hyvin tyytyväinen, ettei alkoholi kuulu itsellä juhlimiseen. Krapula kun olisi voinut kruunata vuorokauden täydellisesti ;)

Omien rottien arvosteluissaan ei ollut niin hurraamista. Iita, Libna ja Pamaus saivat L2:n. Muhku sai ainoana L1:n ja luokkavoiton, Tuike viivan ja petistä ja AB:n ja Sanaris hylättiin loisten takia. Poikalaumalta jääkin nyt messarin näyttely tuplaluokkineen varuiksi kokonaan väliin, ja tänään pääsee hakemaan apteekista Frontlinea ja loishäätämään varuiksi molempien laumojen kaikki rottamukset. Jos jotain positiivista pitää tilanteesta etsiä, niin tulivatpahan loiset havaituksi nyt ennen kuin ne selvästi eläimiä haittasivat. Itse kun ei ole taas pitkään aikaan tullut syynättyä loisia turkeista, kun edellisesti kerrasta oli reilu kuusi vuotta aikaa. Vähän kyllä taas mietityttää, mistä nuo ovat mahtaneet tulla, kun ulkoakaan ei ole tullut nyt mitään rotille tuotua.

Näyttelyyn valmistautumista

Huomenna olisi sitten Liedon näyttely. Varsinainen valmistelupäivä on tänään, mutta pieni näyttelytouhuilu alkoi jo eilen pet-rottien numerolappujen askartelun muodossa. Tietenkin jos olisi ollut oikein hyvissä ajoin liikkeellä, olisi esimerkiksi kynnetkin voinut leikata jo eilen, ettei kaikki jää taas samaan päivään. Mutta toisaalta: tähän mennessä sitä on jo tottunut siihen, etten kuitenkaan osaa jakaa rottien puunausta useammalle päivälle, joten tällä mennään. Rottien puunauksen lomassa tänään olisi tarkoitus väsätä myös jotain ei lihapitoista ruokaa näyttelyyn.

Nyytti lähtee tänään näyttelyevakkoon Johannan luo, ja palaa sitten huomenna näyttelyn jälkeen. Alunperin evakkoon lähtö sovittiin tälle päivälle huomisen aikaisen aamun takia, mutta voi tämä olla neidille muutenkin kivempi. Se kun ei ole kuitenkaan vielä rottiin tottunut, ja näyttelyvalmistelut tietävät niin rottien valtaamaa kylppäriä, paljon pois häkistä olevia rottia ja mikäli yhtään noita teinikakaroita tunnen, paljon piippailua ja kiljumista, kun neidit aloittavat pesuprotestin ja kuolevat kynsienleikkuuseen. Vaikka Nyytti on itse samanlainen draamailija, on sen mielestä rottien äänekkäämmät kommentoinnit jotain todella epäilyttävää, vaikka rottien normitouhuilun ääniin se ei enää juuri reagoikaan.

Eipä sillä, etteikö noissa teinittärissäkin olisi tapahtunut edistystä. Iitan kommentointikynnys on noussut huomattavasti, ja meidän pikku piippailijasta on alkanut kehkeytyä varsin mukava ja kaunis rottaneiti. Hieman hassu tapaus Iita on silti yhä, sillä neidillä tuntuu olevan kiima jatkuvasti. Siinä missä muilta neideiltä kiiman bongaaminen on hyvin satunnaista, on Iita vähän väliä tärräämässä korviaan. Saa nähdä miten tänään käy, kun tulee Iitan pesuvuoro. Viimeksihän saippuoitua kiimaista kakaraa saatiin pyydystellä häkkien alta, kun neiti ei edellämainituista syistä tahtonut oikein käsissä pysyä. Mutta silloin Iita oli kyllä muutenkin mahdottomampi.

Tapsakin on nakitettu täksi päiväksi puunausavuksi, niin on sitten kaksi käsiparia rottia laittamassa. Tapsa kun ei vieläkään arvaa Tuiken kynsiä leikkailla, niin minä olen manikyyrivastaava, ja Tapsa sitten puolestaan auttaa häntien pesuissa, kuivauksissa ja rasvauksissa. Pojat kyllä vähän koittivat houkutella Tapsaa kaverin luo pelailemaan, mutta onneksi jo aikainen herätys huomenna sai Tapsan luopumaan ajatuksesta.